Olen lukenut kirjaa Olipa kerran lapsuus (Tuula Tamminen) ja tiivistänkin jotain oppimastani muistiin.
Kirjassa pohditaan vanhemmaksi kasvamista ja lapsuutta.Tällaista kokonaisuuksien hahmottamisesta pitävää ihmistä kiehtoi jakso, jossa kerrotaan, mitä lapsi tarvitsisi kasvaakseen ja kehittyäkseen ihanteellisesti. Noita tarpeita ovat kirjan mukaan kiintymys ja sitoutuminen, perushoiva, haavoittuvuus ja turva, tunteiden jakaminen ja säätely, oppiminen ja opettaminen, leikkivä ihminen sekä säännöt, rajat ja rangaistukset.Kutakin jaksoa käydään kirjassa tarkemmin läpi.
Kiintymys tarkoittaa toisen huomioimista, sen tietämistä mikä toisesta tuntuu hyvältä tai pahalta.Se on iloa toisen olemassaolosta, halimista, taputtamista, kiireetöntä ja nautinnollista yhdessäoloa. Ihminen kaipaa lapsena mahdollisuutta kiintyä aikuiseen.
Perushoivaan liittyy muutakin kuin se, mitä lapsi tarvitsee. Siinä on tärkeää myös, että aikuinen tunnistaa, tulkitsee ja hyväksyy nämä tarpeet.
Haavoittuvuus ja turva ovat yksi lapsen perustarpeista. Esimerkiksi pelkäävä, vihainen tai levoton lapsi tarvitsee aikuisen lohdutusta ja suojaa.
Tunteiden jakaminen on yksi tärkeä lapsen tarve. Kirjassa sanotaan, että aikamme korostaa niin paljon tietoa, oppimista ja suorittamista, etteivät edes vanhemmat osaa antaa arvoa tunteille ja niiden jakamiselle. (Kirjan painovuosi 2004) Uskon, että tämä on nykypäiväänkin liittyvä ongelma tai haaste.
Oppimisen tarve kirjan mukaan on kaiken kasvun edellytys. Tuo tarve rakentuu osin tiedollisesta oppimisesta. Hyvin tärkeää on kuitenkin ihmissuhteiden kautta oppia kokonaisvaltaisesti, mitä elämä on.
Kuudes perustarve on leikkimisen tarve.Kirjassa kerrotaan, että lapsi näyttää paremmin ymmärtävän, sietävän ja kestävän myös kovaakin todellisuutta, mitä enemmän hänellä on mahdollisuuksia leikkiä.Leikki on yksityistä, oman mielen lainalaisuuksien rakentamista, jossa voi työstää mennyttä ja tulevaa, oppia vuorovaikutus- ja tunnetaitoja jne.
Viimeisen perustarpeen eli sääntöjen, rajojen ja rangaistusten asettaminen on kirjan mukaan välttämätöntä lapselle, jotta yksilöllinen olemassaolo ja toiminta voi hahmottua hänelle.
Kirjassa pohditaan myös elämän kipupisteitä ja niistä selviytymistä. Noiden kipupisteiden ymmärtäminen voi lisätä myötätuntoa omaakin vanhemmuutta kohtaan.
Itselle kirjan parasta antia oli se, että siinä nähdään lapsuuden arvo ja merkitys myös omalle vanhemmuudelle. Kirja antoi lisäuskoa omaan työhöni lasten parissa.
"Pienen lapsen hoitaminen, vanhempana toimiminen, merkitsee sitä, että aikuinen elää äärimmäisen kompleksista arkipäivää. Pukemisen, pesemisen ja pyllyn pyyhkimisen lomassa on koko ajan kasvotusten elämän suurten kysymysten kanssa. Me olemme pienen lapsen silmien edessä paljaampia kuin omissa ajatuksissamme, suojattomampia kuin omassa tietoisuudessamme."
Voimia, ymmärrystä ja armollisuutta meille vanhemmille ja kasvattajille tähän tärkeään tehtävään!💕
