Tiedät, joka elät ruuhkavuosia, että toisinaan mopo meinaa (väkisinkin) karata käsistä. Niin minullakin. Olisi niin monta mukavaa juttua tehtävänä ja niitä ei-mukaviakin. Lisäksi eläminen huomisessa tai eilisessä lisää painotaakkaa tuntuvasti. Unohtuu, että vähemmän on enemmän.
On ihan pakko kertoa, että näin eilen pienen vauvan. Katselin häntä ja heti muistin. Siinä se on. Täydellinen esikuva minulle, elämäni suorittajalle. Kiire lakkasi, kun katselin tuota äitiinsä sokeasti turvaavaa ihmettä. Niin täydellinen, että minunkin, raadollisen sinnetännetuonnesinkoilevan ihmispoloisen, mieli rauhottui.
Lumi
laskee huntunsa
turvaksi puiden ylle.
Liekki
lepattava valoksi,
ihmismielen voimaksi pimeyteen.
Vähän
tarvitsee hän,
joka paljon sai.
Rauhallista joulun aikaa minulle ja sinulle!
torstai 10. joulukuuta 2015
tiistai 1. joulukuuta 2015
Tulkkaajan hommissa
Perheen äitinä saan toimia hyvin vaihtelevissa työtehtävissä. Yksi haastavimpia, mutta myös antoisimpia on mielestäni tulkkaajan työ. Yön hiljaisina tunteina se välähti. Ajatus siitä, että minun tehtävänihän on tulkata, toimia tulkkina.
Hetkinen. Tulkkaajan työtä? Voi, kun osaisinkin ajatella tätä perheen äidin toimea ihan konkreettisena tulkkaajan työnä. Tulkkaajahan vain tulkkaa. Kääntää kieltä. Yksi yhteen. Vähän niin kuin lapioisi hiekkaa kärryyn. Että jotenkin yksinkertaisesti, tietyn kaavan mukaan. Ulkoistaisin siis itseni ja katselisin sivusta, kun Maikki toimii. Tulkkaa siis, ymmärrettävälle kielelle. Ei pitäisi olla kovin vaikeaa, kun vain kielen osaa.
Juu. No, onhan se tietty hankalaa. Mutta tuon älynvälähdyksen tarkoitus oli kai kertoa minulle jotakin. Että hei Maikki, anna mennä vaan. Nyt on oikea suunta. Aika useasti sitä nykyään huomaa tulkkaavansa. Ja se se on hieno tunne! Tiiäthän, lapsen kiukku, hektiset tilanteet tai vaikkapa kenen tahansa kanssakulkijan tunteita herättävät sanat. Nehän voi tulkata. Tulkata! Heureka! Ei minun tarvitse ottaa niitä itseeni. Saatikka vihastua vihastuneelle. Ei ole mikään pakko! Huhhelihei!
Tästä tulkkaajan hommasta voisi kirjoittaa pitkästikin. Ehkä toisella kertaa. Nyt täytyy tulkata hetken aikaa itseä, että voi tehdä sitä kohta koulusta saapuville. Tulkkausiloa kaikille äideille ja ihan jokaiselle lukijalle! :) (Ja toivotaan, että niitä tulkkeja löytyisi meidän tulkkina toimivienkin ympäriltä. Eihän sitä aina jaksa! Eikä tarvitsekaan.)
Hetkinen. Tulkkaajan työtä? Voi, kun osaisinkin ajatella tätä perheen äidin toimea ihan konkreettisena tulkkaajan työnä. Tulkkaajahan vain tulkkaa. Kääntää kieltä. Yksi yhteen. Vähän niin kuin lapioisi hiekkaa kärryyn. Että jotenkin yksinkertaisesti, tietyn kaavan mukaan. Ulkoistaisin siis itseni ja katselisin sivusta, kun Maikki toimii. Tulkkaa siis, ymmärrettävälle kielelle. Ei pitäisi olla kovin vaikeaa, kun vain kielen osaa.
Juu. No, onhan se tietty hankalaa. Mutta tuon älynvälähdyksen tarkoitus oli kai kertoa minulle jotakin. Että hei Maikki, anna mennä vaan. Nyt on oikea suunta. Aika useasti sitä nykyään huomaa tulkkaavansa. Ja se se on hieno tunne! Tiiäthän, lapsen kiukku, hektiset tilanteet tai vaikkapa kenen tahansa kanssakulkijan tunteita herättävät sanat. Nehän voi tulkata. Tulkata! Heureka! Ei minun tarvitse ottaa niitä itseeni. Saatikka vihastua vihastuneelle. Ei ole mikään pakko! Huhhelihei!
Tästä tulkkaajan hommasta voisi kirjoittaa pitkästikin. Ehkä toisella kertaa. Nyt täytyy tulkata hetken aikaa itseä, että voi tehdä sitä kohta koulusta saapuville. Tulkkausiloa kaikille äideille ja ihan jokaiselle lukijalle! :) (Ja toivotaan, että niitä tulkkeja löytyisi meidän tulkkina toimivienkin ympäriltä. Eihän sitä aina jaksa! Eikä tarvitsekaan.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)