Tulla humpsahti ajatus, kuinka tunteet, nuo kuvainnolliset tunnenallet tykkäävät ottaa vieruskaveria kädestä kiinni ja mennä piiloon kaverinsa kanssa.Sinne kainaloon, pyllyn alle, paidan alle tai mistä nyt hyvän kolon löytävätkään.Siellä ne sitten piileskelevät hädissään, kunnes hoksaamme niitä maanitella näkyviin. Tulevat ehkä tassu kerrallaan esiin. Vaativat silitystä ja turvallista syliä uskaltaakseen paljastua näkyviin.
Voi minua ihminen, kuinka vaikeaa voikaan olla hahmottaa, mikä tunne sinne piiloon on juuri mennyt.Minkä kaverin on mukaansa vienyt. Luulen hoksaavani, että ainakin viha ja rakkaus ovat melko tiivis parivaljakko.Jos viha ei saa kertoa asiaansa rakkaudelle, niin rakkaus sen kuin karkailee piilosille. Kun viha saa toimittaa asiansa, niin rakkauskin rupeaa soittamaan liirumlaarumeitaan. Ihmeellistä ja samalla ihan yksinkertaista.
Tässä eräänä päivänä huomasin alakuloni piiloutuneen.Oli ottanut kaverikseen pettymyksen. Pettymys surun, suru vihan jne. Sieltä se kuitenkin löytyi nurkasta kyyhöttämästä tuo rakkaus. Reppana vaan vilkuili. Että onko mahdollista tulla näkyviin vai hylätäänkö piankin. Ei muuten ota riskejä, viisas kai sisimmältään. Ja kun sen pienen ajan saa olla valokeilassa, niin johan on säteilevä. Niin kirkas, ettei tahdo ihmisen katse sitä kestää.
tiistai 28. marraskuuta 2017
sunnuntai 29. lokakuuta 2017
Syyllisyyden tunne
Merkillisiä nämä meidän ihmisten tunteet.Ja viisaita.Kertovat tärkeää viestiä ja toimivat kuin panssarina ulkoa tai sisältä tuleville uhkille.
Olen voinut seurata lasteni kautta syyllisyyden tunteen muodostumista ja sen kanssa toimeen tulemista. On melkein hellyttävää huomata, kun lapsi kokee syyllisyyttä ja yrittää selvitä sen kanssa.Se mikä siinä on hellyttävää on varmaan juurikin se, että voin nähdä lapsessa itseni.Itseni ponnistelemassa tuon syyllisyyden tunteen kanssa.Tulee armollinen ja lempeä olo itseäni kohtaan.Kovasti sinä taistelet itsesi kanssa.❤
Onhan tarpeellista, että lapsi tajuaa kokevansa syyllisyyttä.Näin hän oppii ottamaan vastuuta omasta käytöksestään. Sitä olen miettinyt, että kuinka osaisin suhtautua lapseen, joka kokee syyllisyyttä? Tuo syyllisyyshän voi näkyä ulospäin vihana tai suruna, pettymyksenäkin. Voisinko vain sanoa lempeän jämäkästi, että nythän teit väärin ja taisit huomata sen itsekin? Syyllisyys-niminen nalle toimitti sinulle asiansa ja tilanne on ok.Mitä käy, jos syyllisyyttä ei pysty kohtaamaan? Muuttuuko se häpeäksi? Oliko se niin, että syyllisyys kohdistuu usein tekemisiin ja häpeä sitten itseen ihmisenä? Niin se mahtaa olla.
Tämmöisiä mietteitä ensimmäisenä talvipäivänä täällä Oulussa. Ja ettäkö vain lapsia tässä seurailen? Rehellisyyden nimissä, itse saan itseäni tutkia lasten avustuksella. Se olen minä, jota tässä koulussa puetaan, riisutaan.Että olisin kyllin hyvä, äidiksi.
- Ei se läheskään aina siltä tunnu.😲
Olen voinut seurata lasteni kautta syyllisyyden tunteen muodostumista ja sen kanssa toimeen tulemista. On melkein hellyttävää huomata, kun lapsi kokee syyllisyyttä ja yrittää selvitä sen kanssa.Se mikä siinä on hellyttävää on varmaan juurikin se, että voin nähdä lapsessa itseni.Itseni ponnistelemassa tuon syyllisyyden tunteen kanssa.Tulee armollinen ja lempeä olo itseäni kohtaan.Kovasti sinä taistelet itsesi kanssa.❤
Onhan tarpeellista, että lapsi tajuaa kokevansa syyllisyyttä.Näin hän oppii ottamaan vastuuta omasta käytöksestään. Sitä olen miettinyt, että kuinka osaisin suhtautua lapseen, joka kokee syyllisyyttä? Tuo syyllisyyshän voi näkyä ulospäin vihana tai suruna, pettymyksenäkin. Voisinko vain sanoa lempeän jämäkästi, että nythän teit väärin ja taisit huomata sen itsekin? Syyllisyys-niminen nalle toimitti sinulle asiansa ja tilanne on ok.Mitä käy, jos syyllisyyttä ei pysty kohtaamaan? Muuttuuko se häpeäksi? Oliko se niin, että syyllisyys kohdistuu usein tekemisiin ja häpeä sitten itseen ihmisenä? Niin se mahtaa olla.
Tämmöisiä mietteitä ensimmäisenä talvipäivänä täällä Oulussa. Ja ettäkö vain lapsia tässä seurailen? Rehellisyyden nimissä, itse saan itseäni tutkia lasten avustuksella. Se olen minä, jota tässä koulussa puetaan, riisutaan.Että olisin kyllin hyvä, äidiksi.
- Ei se läheskään aina siltä tunnu.😲
sunnuntai 1. lokakuuta 2017
Jutustelua hallinnan tunteen kanssa
Pitkästä aikaa muistin tämän blogin.Ollutkin niin mukavia "väyliä" toteuttaa ja kuulostella itseäni, että tämä on jäänyt.
Aamulla kävin lenkillä kauniin ruskan keskellä ja siellä aisteille avautuneena muistin tämän. Katsellessa luonnon näytelmää ajattelin, kuinka hiljaa luonto kertoo meille suuruudestaan. Oli rauhoittavaa nähdä kenottavat puut ja heinän korret.Keräsin joitakin ruskaantuneita lehtiä. Koko elämän värit siinä käsissäni. Oli hiljaista. Vapauduin. Mistä?
Luulen, että ainakin hallinnan tunne sai tulla näkyväksi.Tai järjestyksen tunne. Ajanhallinnan tunne. Mietin, miten ilahduttavaa on tunnistaa tunne. Aivan kuin olisin saanut syliini tuon hallinta-nimisen tunteen. Silittelin sitä kuvainnollisesti myötätuntoisesti ja ehkä kysyinkin, että mitähän sulla on asiaa. Rupesihan se kertoilemaan. Tarinaa siitä, kuinka on ollut niin paljon muistettavia asioita, tekemisiä ja menemisiä. Hallittavana.Hoidettavana. Kertoili, miksi on pitänyt ääntä itsestään. Ei ole kuulema tullut kuulluksi.Ja on pitänyt kuulema muutamia muitakin tunteita samalla otteessaan. Pelkoa, vihaa, riittämättömyyttä ja keskeneräisyyden tunnetta muunmuassa.Jutusteli jopa lapsuuden aikaisista oloistaan. (Tärkeä ja viisas kaveri tuo hallinnan tunne. Ihan niin kuin muutkin tunteet.)
Siinä me sitten käveltiin käsi kädessä. 😉Tuon hallinta-nimisen tunteen kanssa. Kuulosteltiin.Puolin ja toisin. Rupesi suupielet löystymään ja hartiat laskeutumaan.Armollisuus ja myötätunto saivat tilaa.
Alan pikkuhiljaa uskomaan, että tunteet ja niiden viestit kannattaa ottaa vakavasti.Joskus ne kertovat ylidramaattisesti asioistaan, mutta usein niiden takaa löytyy toinen tunne ja/tai jokin tarve. Kun saan nimettyä tuon tarpeen, niin olen päässyt jo tooosi pitkälle.Aina en saa tuota tarvetta täytetyksi, mutta se ei liene pääasia.Ehkäpä ne tarpeet ja niiden täyttymyksen puute tai niiden ilmaantuminen yhä uudestaan pitävätkin meidät vireessä ja elämännälkäisinä.
Aamulla kävin lenkillä kauniin ruskan keskellä ja siellä aisteille avautuneena muistin tämän. Katsellessa luonnon näytelmää ajattelin, kuinka hiljaa luonto kertoo meille suuruudestaan. Oli rauhoittavaa nähdä kenottavat puut ja heinän korret.Keräsin joitakin ruskaantuneita lehtiä. Koko elämän värit siinä käsissäni. Oli hiljaista. Vapauduin. Mistä?
Luulen, että ainakin hallinnan tunne sai tulla näkyväksi.Tai järjestyksen tunne. Ajanhallinnan tunne. Mietin, miten ilahduttavaa on tunnistaa tunne. Aivan kuin olisin saanut syliini tuon hallinta-nimisen tunteen. Silittelin sitä kuvainnollisesti myötätuntoisesti ja ehkä kysyinkin, että mitähän sulla on asiaa. Rupesihan se kertoilemaan. Tarinaa siitä, kuinka on ollut niin paljon muistettavia asioita, tekemisiä ja menemisiä. Hallittavana.Hoidettavana. Kertoili, miksi on pitänyt ääntä itsestään. Ei ole kuulema tullut kuulluksi.Ja on pitänyt kuulema muutamia muitakin tunteita samalla otteessaan. Pelkoa, vihaa, riittämättömyyttä ja keskeneräisyyden tunnetta muunmuassa.Jutusteli jopa lapsuuden aikaisista oloistaan. (Tärkeä ja viisas kaveri tuo hallinnan tunne. Ihan niin kuin muutkin tunteet.)
Siinä me sitten käveltiin käsi kädessä. 😉Tuon hallinta-nimisen tunteen kanssa. Kuulosteltiin.Puolin ja toisin. Rupesi suupielet löystymään ja hartiat laskeutumaan.Armollisuus ja myötätunto saivat tilaa.
Alan pikkuhiljaa uskomaan, että tunteet ja niiden viestit kannattaa ottaa vakavasti.Joskus ne kertovat ylidramaattisesti asioistaan, mutta usein niiden takaa löytyy toinen tunne ja/tai jokin tarve. Kun saan nimettyä tuon tarpeen, niin olen päässyt jo tooosi pitkälle.Aina en saa tuota tarvetta täytetyksi, mutta se ei liene pääasia.Ehkäpä ne tarpeet ja niiden täyttymyksen puute tai niiden ilmaantuminen yhä uudestaan pitävätkin meidät vireessä ja elämännälkäisinä.
torstai 13. heinäkuuta 2017
Tavoitteiden tarkistusta
"Mielestäni ei ole olemassa negatiivisia tunteita, vain taitamattomia tapoja toimia tunteiden kanssa."
-Miriam Greenspan
Olen lueskellut pieninä palasina pitkin kesää Dunderfeltin kirjaa Voimavarana itsetuntemus ja haluankin päivittää tänne päiväkirjan omaisesti joitakin asioita oppimastani.
On jotenkin huojentavaa ymmärtää, että tunteilla ja tavoitteilla on ilmeinen yhteys. Olemme yleensä tyytyväisiä, kun tavoitteemme ja tarpeemme toteutuvat. Kun sitten syntyy uusi tarve ja jos se ei täyty, tunnemme puutetta.Jos elämme kauan niin, ettei tarpeemme ja tavoitteemme toteudu alamme kokea inhottavia tunteita, kuten vihaa ja epätoivoa. Tästä voimme päätellä, että jo usein tavoitteiden tarkastelu saattaa helpottaa ikäviä tunteita.
Kirjassa selitetään, että sana tunne ja emootio ovat eri asioita. Tunne elää aina nyt-hetkessä.Emootio liittyy menneisyyteen. Eli emootio on tunne, johon liittyy menneisyydessä opittuja malleja siitä, miten juuri kyseisen tunteen kanssa kuuluisi toimia. Sinun tekisi mieli nauraa äänekkäästi tai itkeä, mutta sosiaalisen paineen vuoksi et teekään niin. Tunteet eivät synny aina suorana reaktiona tapahtumiin vaan ne käyvät ensin läpi uskomuksemme, asenteemme ja tavoitteemme.
Kirjassa esitellään oivasti "ideaali" järjestyksemme siitä, kuinka siirrymme tunteesta toiseen silloin, kun selviämme voimakkaasta pahasta olosta.(Ajatuksena on, että alkuasetelmassa koemme vahvaa voimattomuutta eli masennusta.) Tästä esimerkkinä on esitelty kaksi kättämme eli kymmenen sormeamme.Vasemman käden sormet kuvaavat tunteita "vaikeimmasta" helpompaan seuraavasti: masennus, suru, viha,ärtymys,huoli ja hälläväliä. Oikean käden sormet kuvaavat jo ns."keveämpiä" tunteita: kiinnostus,optimismi, voima, rauha ja ilo. Hoksaan, että olen itsekin kokenut vastaavia tunteita vastaavassa järjestyksessä silloin, kun minulla on ollut vaikea tilanne tai asia kohdattavana. Ehkä noita tunteita voisi jopa houkutella esiin tietoisestikin pahassa tilanteessa. Nuo tunteethan suorastaan tykkäävät saadessaan hyväksyntää ja läsnäoloa. Jos emme halua hyväksyä noita tunteita, ne usein vahvistuvat. Aika jännää!
Lukemastani jäi mieleen, että tunteet liikkuvat ja tahtovat liikkua. Ne ovat energiaa, jota voi oppia ohjaamaan. Tähän ohjauksen harjoitteluun annetaan kirjassa kivoja pikkuharjoituksia, jotka usein perustuvat läsnäoloon.
Lopuksi hyvä muistutus/suhteutus kaikille "tunnekoulua" käyville! On hyvä huomata, että tunteet eivät ole kaikki ihmisessä. Tunteiden lisäksi tärkeitä ovat ajatukset, ideat, tarpeet, ulkoinen käyttäytyminen jne.
-Miriam Greenspan
Olen lueskellut pieninä palasina pitkin kesää Dunderfeltin kirjaa Voimavarana itsetuntemus ja haluankin päivittää tänne päiväkirjan omaisesti joitakin asioita oppimastani.
On jotenkin huojentavaa ymmärtää, että tunteilla ja tavoitteilla on ilmeinen yhteys. Olemme yleensä tyytyväisiä, kun tavoitteemme ja tarpeemme toteutuvat. Kun sitten syntyy uusi tarve ja jos se ei täyty, tunnemme puutetta.Jos elämme kauan niin, ettei tarpeemme ja tavoitteemme toteudu alamme kokea inhottavia tunteita, kuten vihaa ja epätoivoa. Tästä voimme päätellä, että jo usein tavoitteiden tarkastelu saattaa helpottaa ikäviä tunteita.
Kirjassa selitetään, että sana tunne ja emootio ovat eri asioita. Tunne elää aina nyt-hetkessä.Emootio liittyy menneisyyteen. Eli emootio on tunne, johon liittyy menneisyydessä opittuja malleja siitä, miten juuri kyseisen tunteen kanssa kuuluisi toimia. Sinun tekisi mieli nauraa äänekkäästi tai itkeä, mutta sosiaalisen paineen vuoksi et teekään niin. Tunteet eivät synny aina suorana reaktiona tapahtumiin vaan ne käyvät ensin läpi uskomuksemme, asenteemme ja tavoitteemme.
Kirjassa esitellään oivasti "ideaali" järjestyksemme siitä, kuinka siirrymme tunteesta toiseen silloin, kun selviämme voimakkaasta pahasta olosta.(Ajatuksena on, että alkuasetelmassa koemme vahvaa voimattomuutta eli masennusta.) Tästä esimerkkinä on esitelty kaksi kättämme eli kymmenen sormeamme.Vasemman käden sormet kuvaavat tunteita "vaikeimmasta" helpompaan seuraavasti: masennus, suru, viha,ärtymys,huoli ja hälläväliä. Oikean käden sormet kuvaavat jo ns."keveämpiä" tunteita: kiinnostus,optimismi, voima, rauha ja ilo. Hoksaan, että olen itsekin kokenut vastaavia tunteita vastaavassa järjestyksessä silloin, kun minulla on ollut vaikea tilanne tai asia kohdattavana. Ehkä noita tunteita voisi jopa houkutella esiin tietoisestikin pahassa tilanteessa. Nuo tunteethan suorastaan tykkäävät saadessaan hyväksyntää ja läsnäoloa. Jos emme halua hyväksyä noita tunteita, ne usein vahvistuvat. Aika jännää!
Lukemastani jäi mieleen, että tunteet liikkuvat ja tahtovat liikkua. Ne ovat energiaa, jota voi oppia ohjaamaan. Tähän ohjauksen harjoitteluun annetaan kirjassa kivoja pikkuharjoituksia, jotka usein perustuvat läsnäoloon.
Lopuksi hyvä muistutus/suhteutus kaikille "tunnekoulua" käyville! On hyvä huomata, että tunteet eivät ole kaikki ihmisessä. Tunteiden lisäksi tärkeitä ovat ajatukset, ideat, tarpeet, ulkoinen käyttäytyminen jne.
lauantai 29. huhtikuuta 2017
Myönteinen mielikuva tulevaisuudesta
Millaisena näet tulevaisuutesi? Edellinen onkin tärkeä kysymys, sillä se merkitsee myös pitkälle, millaisena näet nykypäivän ja menneisyytesi. Ainakin lukemani kirjan Ongelmista ratkaisuihin mukaan. (Furman, Ahola)
Kirjassa lukee: "Myönteinen mielikuva tulevaisuudesta auttaa paitsi havaitsemaan merkkejä jo käynnissä olevasta muutoksesta myös löytämään käytännöllisiä ratkaisuja tavoitteen saavuttamiseksi."
Eli. Kirjassa kehotetaan näkemään jokin vaikea tilanne esimerkiksi vuoden päästä, kun ongelmaa ei enää ole. Voisit kirjoittaa vaikka kortin jollekin kaverille ja kertoa, miltä tilanne näyttää, kun ongelmaa ei enää ole. Itse testasin tätä ja siksi rupesin asiaa tänne referoimaan, koska koin, että tämän tyyppisestä harjoituksesta on apua.
Ongelmahan ei tuon harjoituksen jälkeen poistu, mutta se antaakin yllättäen uusia avaimia tulla juttuun tuon ongelman kanssa. Näin ihminen saattaa kyetä näkemään ongelmat kuuluviksi omaan elämän tarinaansa ja hyväksyä ne myös paremmin.
Kirjassa oli muitakin hyviä kohtia. Esimerkiksi se jäi mieleen, että ongelman nimeäminen ja diagnosointi voi myös ohjata käyttäytymistämme ja ongelman ratkaisua turhankin voimakkaasti.Esim.sana depressio tai masennus mielletään yleensä hankalampina asioina ratkaista kuin alakulo tai "siipi maassa". Ihminen on aika hassu, koska lääkärin sanatkin voivat merkitä valtavasti ongelman tai sairauden ratkaisun kannalta. Kirjassa oli tästä hyviä ja avaavia esimerkkejä.
Myönteisiä mielikuvia kevääseen sekä itselleni että sinulle! 👍
Kirjassa lukee: "Myönteinen mielikuva tulevaisuudesta auttaa paitsi havaitsemaan merkkejä jo käynnissä olevasta muutoksesta myös löytämään käytännöllisiä ratkaisuja tavoitteen saavuttamiseksi."
Eli. Kirjassa kehotetaan näkemään jokin vaikea tilanne esimerkiksi vuoden päästä, kun ongelmaa ei enää ole. Voisit kirjoittaa vaikka kortin jollekin kaverille ja kertoa, miltä tilanne näyttää, kun ongelmaa ei enää ole. Itse testasin tätä ja siksi rupesin asiaa tänne referoimaan, koska koin, että tämän tyyppisestä harjoituksesta on apua.
Ongelmahan ei tuon harjoituksen jälkeen poistu, mutta se antaakin yllättäen uusia avaimia tulla juttuun tuon ongelman kanssa. Näin ihminen saattaa kyetä näkemään ongelmat kuuluviksi omaan elämän tarinaansa ja hyväksyä ne myös paremmin.
Kirjassa oli muitakin hyviä kohtia. Esimerkiksi se jäi mieleen, että ongelman nimeäminen ja diagnosointi voi myös ohjata käyttäytymistämme ja ongelman ratkaisua turhankin voimakkaasti.Esim.sana depressio tai masennus mielletään yleensä hankalampina asioina ratkaista kuin alakulo tai "siipi maassa". Ihminen on aika hassu, koska lääkärin sanatkin voivat merkitä valtavasti ongelman tai sairauden ratkaisun kannalta. Kirjassa oli tästä hyviä ja avaavia esimerkkejä.
Myönteisiä mielikuvia kevääseen sekä itselleni että sinulle! 👍
keskiviikko 22. maaliskuuta 2017
Suojavalmius ja myötätuntovalmius
Näytän ajautuvani nykyään myötätuntoa käsittelevien kirjojen pariin ja sitä kautta tännekin kirjoittelen samaisesta aiheesta mielelläni tiivistäen oppimaani. Jotenkin uskon vahvasti, että itsemyötätunnosta on tulossa "suositumpikin" asia, kun ihmiset hoksaavat sen tuoman avun arkiseen elämään.
Viime aikoina olen lueskellut kirjaa Itsemyötätunto, Grandellilta. Kirjassa kerrotaan aluksi mielen suojavalmiudesta ja sitten vastapainoksi myötätuntovalmiudesta, joka on ikään kuin lääke tuolle usein liian ison roolin ihmisen mielessä saavalle suojavalmiudelle.
Suojavalmius sisältää usein sellaisia tunteita kuin ahdistus, viha, syyllisyys ja häpeä. Tärkeitä tunteita, joilla on pääasiallinen tehtävä pitää meidät hengissä ja huomioida mahdolliset uhat. Nuo tunteet ovat usein epämiellyttäviä kaikessa hyväntahtoisuudessaan ja siksi pyrimme niistä äkkiä eroon. Kyseinen suojavalmius voi muodostua kuitenkin ongelmaksi. Se voi ylisuojella meitä, laittaa meidät ylimurehtimaan/märehtimään, antaa meille toimimattoman tunneviestin tai laittaa meidät käyttämään kohtuutonta itsekritiikkiä.
Ylisuojelemisen kompastuskivi voisi olla se, että ns.kuvitteellinen palohälytin alkaa piippaamaan liian herkästi. Murehtimisen kompastuskivi pyörittää samoja ajatuksia nauhana edes ja taas, joka ei vie ongelmanratkaisua eteenpäin. Toimimattoman tunneviestin kompastuskivi kertoo tilanteista jossa jokin tunne ohjaa tekemään sinua jotakin, mikä ei ole sinulle hyväksi. Esim.häpeän piilottamalla ihminen voi tehdä töitä valtavasti, (peittääkseen riittämättömyytensä), jolloin tunne ohjaa ns.väärään toimintaan. Itsekritiikki puolestaan liittyy vihan, syyllisyyden ja häpeän tunteisiin, joiden noustessa pintaan ihminen rupeaa ns.sättimään ja kritisoimaan itseään.
Suojavalmiudesta emme kirjan mukaan pääse eroon eikä sitä pidäkään yrittää tehdä. Kuulema Dalai-lamakaan ei ole elinikäisten myötätuntoharjoitusten jälkeen päässyt siitä eroon. Kysymyksessä on tärkeä valmius, jota täytynee kuitenkin vähän katsella ja kuunnella ns.kauempaa.
Myötätuntovalmius sisältää sellaisia tunteita kuin myötätunto, turvallisuus, tyyneys ja tyytyväisyys. Kyseisen valmiuden harjoittamiseen kirja antaa omat vinkkinsä, joita en ole vielä kaikkia läpikäynyt.
Kirjassa lukee hyvin tiivistetysti: "Siinä, missä suojavalmius saa meidät välttelemään vaikeita tilanteita, ripaus itsemyötätuntoa voi auttaa meitä rohkaistumaan ja tekemään itsellemme tärkeitä asioita."
Mitä sinä luulet, millaisia myötätuntoharjoituksia kirjassa esitellään? Olisitko valmis puhumaan itselle nätisti? Olisitko valmis kiinnittämään huomiota noihin suojavalmiuden kompastuskiviin, jotka hyvin karkeasti esittelin edellä? Millaisia pelkoja sinulla herää, jos olisitkin yhtä ystävällinen itsellesi kuin parhaalle ystävällesi? Näistäkin asioista kirjassa kerrotaan. Mielenkiintoista!
Viime aikoina olen lueskellut kirjaa Itsemyötätunto, Grandellilta. Kirjassa kerrotaan aluksi mielen suojavalmiudesta ja sitten vastapainoksi myötätuntovalmiudesta, joka on ikään kuin lääke tuolle usein liian ison roolin ihmisen mielessä saavalle suojavalmiudelle.
Suojavalmius sisältää usein sellaisia tunteita kuin ahdistus, viha, syyllisyys ja häpeä. Tärkeitä tunteita, joilla on pääasiallinen tehtävä pitää meidät hengissä ja huomioida mahdolliset uhat. Nuo tunteet ovat usein epämiellyttäviä kaikessa hyväntahtoisuudessaan ja siksi pyrimme niistä äkkiä eroon. Kyseinen suojavalmius voi muodostua kuitenkin ongelmaksi. Se voi ylisuojella meitä, laittaa meidät ylimurehtimaan/märehtimään, antaa meille toimimattoman tunneviestin tai laittaa meidät käyttämään kohtuutonta itsekritiikkiä.
Ylisuojelemisen kompastuskivi voisi olla se, että ns.kuvitteellinen palohälytin alkaa piippaamaan liian herkästi. Murehtimisen kompastuskivi pyörittää samoja ajatuksia nauhana edes ja taas, joka ei vie ongelmanratkaisua eteenpäin. Toimimattoman tunneviestin kompastuskivi kertoo tilanteista jossa jokin tunne ohjaa tekemään sinua jotakin, mikä ei ole sinulle hyväksi. Esim.häpeän piilottamalla ihminen voi tehdä töitä valtavasti, (peittääkseen riittämättömyytensä), jolloin tunne ohjaa ns.väärään toimintaan. Itsekritiikki puolestaan liittyy vihan, syyllisyyden ja häpeän tunteisiin, joiden noustessa pintaan ihminen rupeaa ns.sättimään ja kritisoimaan itseään.
Suojavalmiudesta emme kirjan mukaan pääse eroon eikä sitä pidäkään yrittää tehdä. Kuulema Dalai-lamakaan ei ole elinikäisten myötätuntoharjoitusten jälkeen päässyt siitä eroon. Kysymyksessä on tärkeä valmius, jota täytynee kuitenkin vähän katsella ja kuunnella ns.kauempaa.
Myötätuntovalmius sisältää sellaisia tunteita kuin myötätunto, turvallisuus, tyyneys ja tyytyväisyys. Kyseisen valmiuden harjoittamiseen kirja antaa omat vinkkinsä, joita en ole vielä kaikkia läpikäynyt.
Kirjassa lukee hyvin tiivistetysti: "Siinä, missä suojavalmius saa meidät välttelemään vaikeita tilanteita, ripaus itsemyötätuntoa voi auttaa meitä rohkaistumaan ja tekemään itsellemme tärkeitä asioita."
Mitä sinä luulet, millaisia myötätuntoharjoituksia kirjassa esitellään? Olisitko valmis puhumaan itselle nätisti? Olisitko valmis kiinnittämään huomiota noihin suojavalmiuden kompastuskiviin, jotka hyvin karkeasti esittelin edellä? Millaisia pelkoja sinulla herää, jos olisitkin yhtä ystävällinen itsellesi kuin parhaalle ystävällesi? Näistäkin asioista kirjassa kerrotaan. Mielenkiintoista!
tiistai 7. maaliskuuta 2017
Sinä tärkeä keskeneräisyyden tunne
Saan kokea keskeneräisyyttä. Tai joudun kokemaan keskeneräisyyttä. Teorian valossa ymmärrän, että tuo ensimmäinen virke tekee minulle parempaa ja on myös jotenkin myötätuntoisempi lausahdus sekä jotenkin todellisempi ihan kirjaviisaudenkin pohjalta. Että mitä?
Aina välillä minulla on aikaa pohtia hetkinen kiireettömästi. Tai ehkä annan luvan itselleni tuohon kiireettömyyden tunteeseen. Mene ja tiedä. Ja juuri silloin saatan kokea ahaa-elämyksen. Koen ainakin niin. Asiat ikään kuin valkenevat, kun antaa itselleen aikaa ja mahdollisuuden kiireettömyyteen.Tiedät ehkä juuri samaisen tunteen?
Keskeneräisyys. Jotenkin hahmotan, että se on asia tai tunne, jota me ihmiset emme mielellään siedä. Tämän vuoksi yritämme kovasti tehdä asialle jotakin. Tuo tunne kuitenkin kulkee ihmisen matkassa niin kauan kuin hänessä henki pihisee, uskon. Nykypäivä tarjoaa ihmiselle monenlaisia valinnan mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Tai tehdä ihmisen onnelliseksi, niin sanotusti. Juuri lukemani kirja itsemyötätunnosta kertoo, että nuo valinnanmahdollisuudet syyllistävät ihmistä tai sekoittavat hänen mieltään. Siis? Eli noiden valintojen edessä ihminen harhautuu ajattelemaan, että näin ja noin toimimalla saavutan onnellisuuden. Ikään kuin paha olo olisi asia, jota ei saa kokea tai että ikävät tunteet ovat pahasta, joista täytyy päästä eroon. Toisin sanoen keskeneräisyyden ja riittämättömyyden tunteet pitäisi saada kitkettyä pois ja mielellään nopsaan.
Voinet jo arvata, mitä siitä seuraa? Itsensä ruoskintaa ja pahaa oloa. Hartiajumeja ja mahakipua. Mikään tunne ei tykkää, että se lytätään piiloon paidan alle. Uskallan sanoa, että se samainen tunne vaivaa enemmin tai myöhemmin, jos et sitä jaksa hyväksyä.
Ymmärrän kokemani ja lukemani perusteella, että keskeneräisyys on tunne, jolle kannattaa puhua ystävällisesti. Ihan oikeasti. Olen saanut siitä kiitollisen elämän, että voin tuntea keskeneräisyyttä usein. Uskallan väittää, että ihminen on pohjimmiltaan aika itsekäs ja hallitsee mielellään itse kulkuaan. Lukien itseni mukaan tuohon joukkoon. Samalla hän yrittää piilottaa tuota keskeneräisyyden tunnetta, ja vain itseltään, viime kädessä. -Saa väittää vastaan!😊
Se, mistä tämä oma ajatuksenjuoksuni lähti liikkeelle liittyy paitsi kokemaani keskeneräisyyden tunteeseen, mutta myös lukemaani Juha T. Hakalan kirjaan Luova laiskuus. Kirjan loppupuolelta luin asiaa juurikin tästä keskeneräisyydestä. Luovuus kuulema kaipaa kaverikseen hyväksyntää tunteesta nimeltä keskeneräisyys. Juuri tämän olen voinut itse kokea. Oma luovuuteni on kukkinut aina silloin, kun olen voinut kokea edes hitusen hyväksyväni keskeneräisyyttä itsessäni. Siksi pieni ja jatkuva epämukavuus ovat ihmiselle hyväksi, uskaltaisin väittää.
Epämukavuudessa elävä ihminen voi tuntea saada elävänsä tavallaan jatkuvassa elämän virrassa. (Kuka ymmärtää?) Hän voi tehdä itselle mieluisia asioita, kun se "joku ääni" siellä sisällä ei ole koko aikaa kritisoimassa tai arvostelemassa. Ei, vaan se "toinen ääni" sanoo, että annahan mennä, kokeile, onnistu ja epäonnistu. Nauti elämäsi matkasta. Tunne niin kuin tunnet. Kiiiiitos.
Aina välillä minulla on aikaa pohtia hetkinen kiireettömästi. Tai ehkä annan luvan itselleni tuohon kiireettömyyden tunteeseen. Mene ja tiedä. Ja juuri silloin saatan kokea ahaa-elämyksen. Koen ainakin niin. Asiat ikään kuin valkenevat, kun antaa itselleen aikaa ja mahdollisuuden kiireettömyyteen.Tiedät ehkä juuri samaisen tunteen?
Keskeneräisyys. Jotenkin hahmotan, että se on asia tai tunne, jota me ihmiset emme mielellään siedä. Tämän vuoksi yritämme kovasti tehdä asialle jotakin. Tuo tunne kuitenkin kulkee ihmisen matkassa niin kauan kuin hänessä henki pihisee, uskon. Nykypäivä tarjoaa ihmiselle monenlaisia valinnan mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Tai tehdä ihmisen onnelliseksi, niin sanotusti. Juuri lukemani kirja itsemyötätunnosta kertoo, että nuo valinnanmahdollisuudet syyllistävät ihmistä tai sekoittavat hänen mieltään. Siis? Eli noiden valintojen edessä ihminen harhautuu ajattelemaan, että näin ja noin toimimalla saavutan onnellisuuden. Ikään kuin paha olo olisi asia, jota ei saa kokea tai että ikävät tunteet ovat pahasta, joista täytyy päästä eroon. Toisin sanoen keskeneräisyyden ja riittämättömyyden tunteet pitäisi saada kitkettyä pois ja mielellään nopsaan.
Voinet jo arvata, mitä siitä seuraa? Itsensä ruoskintaa ja pahaa oloa. Hartiajumeja ja mahakipua. Mikään tunne ei tykkää, että se lytätään piiloon paidan alle. Uskallan sanoa, että se samainen tunne vaivaa enemmin tai myöhemmin, jos et sitä jaksa hyväksyä.
Ymmärrän kokemani ja lukemani perusteella, että keskeneräisyys on tunne, jolle kannattaa puhua ystävällisesti. Ihan oikeasti. Olen saanut siitä kiitollisen elämän, että voin tuntea keskeneräisyyttä usein. Uskallan väittää, että ihminen on pohjimmiltaan aika itsekäs ja hallitsee mielellään itse kulkuaan. Lukien itseni mukaan tuohon joukkoon. Samalla hän yrittää piilottaa tuota keskeneräisyyden tunnetta, ja vain itseltään, viime kädessä. -Saa väittää vastaan!😊
Se, mistä tämä oma ajatuksenjuoksuni lähti liikkeelle liittyy paitsi kokemaani keskeneräisyyden tunteeseen, mutta myös lukemaani Juha T. Hakalan kirjaan Luova laiskuus. Kirjan loppupuolelta luin asiaa juurikin tästä keskeneräisyydestä. Luovuus kuulema kaipaa kaverikseen hyväksyntää tunteesta nimeltä keskeneräisyys. Juuri tämän olen voinut itse kokea. Oma luovuuteni on kukkinut aina silloin, kun olen voinut kokea edes hitusen hyväksyväni keskeneräisyyttä itsessäni. Siksi pieni ja jatkuva epämukavuus ovat ihmiselle hyväksi, uskaltaisin väittää.
Epämukavuudessa elävä ihminen voi tuntea saada elävänsä tavallaan jatkuvassa elämän virrassa. (Kuka ymmärtää?) Hän voi tehdä itselle mieluisia asioita, kun se "joku ääni" siellä sisällä ei ole koko aikaa kritisoimassa tai arvostelemassa. Ei, vaan se "toinen ääni" sanoo, että annahan mennä, kokeile, onnistu ja epäonnistu. Nauti elämäsi matkasta. Tunne niin kuin tunnet. Kiiiiitos.
tiistai 31. tammikuuta 2017
Pistä vain merkille, Maikki!
Lyhyesti aamuhetken älynvälähdykseni: On huojentavaa, että saan "pistää vain merkille" omat tunteeni ja ajatukseni. (Ja siis sellaisessa valossa, että huomasin vain sanovani itselle: "Jaahas, taidat nyt hoksata pistää vain merkille.") Mitähän höpäjän?
Huomaan, että uuden ja epävarman edessä olen jo hetkittäin löytänyt konsteja, kuinka selvitä omien tunteiden kanssa. Ja yksi niistä siis kuuluu:"Pistä vain merkille!" En osaa sanoa, kuinka tällaiseen ns.puolueettomaan suhtautumiseen omia tunteita kohtaan voi päästä, mutta mukavalle tämä tuntuu. ☺ Kun ei tarvitse niin miettiä, mitä näiden tunnenimisten kamujen kanssa tekee. Voi vain pistää merkille! 😉
Pistetäänhän vain merkille! Pienin askelin ja armollisesti.
Iloa päiväämme, olkaamme juuri sellaisia kuin olemme. Se on juuri riittävästi.❤
Huomaan, että uuden ja epävarman edessä olen jo hetkittäin löytänyt konsteja, kuinka selvitä omien tunteiden kanssa. Ja yksi niistä siis kuuluu:"Pistä vain merkille!" En osaa sanoa, kuinka tällaiseen ns.puolueettomaan suhtautumiseen omia tunteita kohtaan voi päästä, mutta mukavalle tämä tuntuu. ☺ Kun ei tarvitse niin miettiä, mitä näiden tunnenimisten kamujen kanssa tekee. Voi vain pistää merkille! 😉
Pistetäänhän vain merkille! Pienin askelin ja armollisesti.
Iloa päiväämme, olkaamme juuri sellaisia kuin olemme. Se on juuri riittävästi.❤
perjantai 6. tammikuuta 2017
Onko mulla huolia?
Täällä tykkylumisten puiden keskellä tuli mieleeni otsikon kaltainen ajatus. Onko mulla huolia? Onko sulla huolia? Jota kantaisit niin kuin tuo puu lumikuormaansa? Näytänkö/näytätkö yhtä rauhalliselta ja kauniilta huoliesi kanssa kuin tuo lumihuntuinen puu? Ehkä en. Ehkä et. Ehkä en omista tuollaista tykkypuiden kaltaista vakautta ja tyyneyttä taakkojeni alla? En. Olen ihminen.
Asiaan.
Mitä ja millaisista asioista sinä kannat huolta? Itse kannan juuri nyt hienoista huolta työkuvioista tai lähinnä uusista, vieraista ja ehkä minulle haastavista asioista ja tilanteista lähiaikoina. Kannan huolta lapsista, läheisistä, terveydestä ja oikeastaan monista ihan arjen pikkuasioistakin. Välillä enempi ja välillä vähempi.
Ymmärrän, että ihan oikeasti en kanna huolta mistään edelle mainitusta. What? Olen hoksaavinani, että huoleni liittyvätkin ihan oikeasti eri asiaan. Ylläri, ylläri, huoleni taitavatkin koskea jälleen omia tunteitani, jotka mahdollisesti heräävät noissa huolelta vaikuttavissa asioissa ja tilanteissa. Ihminenhän haluaa helposti väistellä (hallita) epämukavia tilanteita eli toisin sanoen omia ikävänoloisia tunteitaan. Luonnollista. Hyvin loogista.
Olen miettinyt, miksi jotkut kovia kokeneet ihmiset ovat niin huolettomia. Niin vapaita. Niin iloisia. Nyt ymmärrän. Heidän on täytynyt tutustua omiin tunteisiinsa. Niihin ikäviinkin. Luulen, että tällöin heidän ajatteluaan ei hallitse ajatus: "Kuinka selviän tästä ja tuosta? Tai kuinka selviän hankalan työkaverin tai vaikean elämäntilanteen kanssa?" Ei. Heidän ajatteluaan hallitsee mieluummin kysymys: "Kuinka selviän omien tunteideni kanssa tässä ja tuossa tilanteessa?" (Jos siis ylipäätään hallitsee.) Ne epämääräiset tunteethan saattavatkin olla jo niin tuttuja, että ne eivät enää hallitse. Sitähän se tunteiden kanssa työskentely on. Irtipäästämistä. Niiden tunnenallejen vapaata roikkumista tuossa rinnalla.
P.S. Seuraavaksi voinkin harjoitella sitä, että fokukseni ei ole (ehkä ei sinunkaan) haastavissa tilanteissa vaan siinä, kuinka selviän omien tunteideni kanssa niissä. Elämähän voi antaa ihan mitä vain, noin niinku periaatteessa. On paljon helpompi soljua mukana kuin pitää kaksin käsin kiinni. Ja vielä haluttaisi muistuttaa itseä. Niin kuin vain voi! 😊
Asiaan.
Mitä ja millaisista asioista sinä kannat huolta? Itse kannan juuri nyt hienoista huolta työkuvioista tai lähinnä uusista, vieraista ja ehkä minulle haastavista asioista ja tilanteista lähiaikoina. Kannan huolta lapsista, läheisistä, terveydestä ja oikeastaan monista ihan arjen pikkuasioistakin. Välillä enempi ja välillä vähempi.
Ymmärrän, että ihan oikeasti en kanna huolta mistään edelle mainitusta. What? Olen hoksaavinani, että huoleni liittyvätkin ihan oikeasti eri asiaan. Ylläri, ylläri, huoleni taitavatkin koskea jälleen omia tunteitani, jotka mahdollisesti heräävät noissa huolelta vaikuttavissa asioissa ja tilanteissa. Ihminenhän haluaa helposti väistellä (hallita) epämukavia tilanteita eli toisin sanoen omia ikävänoloisia tunteitaan. Luonnollista. Hyvin loogista.
Olen miettinyt, miksi jotkut kovia kokeneet ihmiset ovat niin huolettomia. Niin vapaita. Niin iloisia. Nyt ymmärrän. Heidän on täytynyt tutustua omiin tunteisiinsa. Niihin ikäviinkin. Luulen, että tällöin heidän ajatteluaan ei hallitse ajatus: "Kuinka selviän tästä ja tuosta? Tai kuinka selviän hankalan työkaverin tai vaikean elämäntilanteen kanssa?" Ei. Heidän ajatteluaan hallitsee mieluummin kysymys: "Kuinka selviän omien tunteideni kanssa tässä ja tuossa tilanteessa?" (Jos siis ylipäätään hallitsee.) Ne epämääräiset tunteethan saattavatkin olla jo niin tuttuja, että ne eivät enää hallitse. Sitähän se tunteiden kanssa työskentely on. Irtipäästämistä. Niiden tunnenallejen vapaata roikkumista tuossa rinnalla.
P.S. Seuraavaksi voinkin harjoitella sitä, että fokukseni ei ole (ehkä ei sinunkaan) haastavissa tilanteissa vaan siinä, kuinka selviän omien tunteideni kanssa niissä. Elämähän voi antaa ihan mitä vain, noin niinku periaatteessa. On paljon helpompi soljua mukana kuin pitää kaksin käsin kiinni. Ja vielä haluttaisi muistuttaa itseä. Niin kuin vain voi! 😊
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)