Syyllisyyden tunne

Merkillisiä nämä meidän ihmisten tunteet.Ja viisaita.Kertovat tärkeää viestiä ja toimivat kuin panssarina ulkoa tai sisältä tuleville uhkille.

Olen voinut seurata lasteni kautta syyllisyyden tunteen muodostumista ja sen kanssa toimeen tulemista. On melkein hellyttävää huomata, kun lapsi kokee syyllisyyttä ja yrittää selvitä sen kanssa.Se mikä siinä on hellyttävää on varmaan juurikin se, että voin nähdä lapsessa itseni.Itseni ponnistelemassa tuon syyllisyyden tunteen kanssa.Tulee armollinen ja lempeä olo itseäni kohtaan.Kovasti sinä taistelet itsesi kanssa.❤

Onhan tarpeellista, että lapsi tajuaa kokevansa syyllisyyttä.Näin hän oppii ottamaan vastuuta omasta käytöksestään. Sitä olen miettinyt, että kuinka osaisin suhtautua lapseen, joka kokee syyllisyyttä? Tuo syyllisyyshän voi näkyä ulospäin vihana tai suruna, pettymyksenäkin. Voisinko vain sanoa lempeän jämäkästi, että nythän teit väärin ja taisit huomata sen itsekin? Syyllisyys-niminen nalle toimitti sinulle asiansa ja tilanne on ok.Mitä käy, jos syyllisyyttä ei pysty kohtaamaan? Muuttuuko se häpeäksi? Oliko se niin, että syyllisyys kohdistuu usein tekemisiin ja häpeä sitten itseen ihmisenä? Niin se mahtaa olla.

Tämmöisiä mietteitä ensimmäisenä talvipäivänä täällä Oulussa. Ja ettäkö vain lapsia tässä seurailen? Rehellisyyden nimissä, itse saan itseäni tutkia lasten avustuksella. Se olen minä, jota tässä koulussa puetaan, riisutaan.Että olisin kyllin hyvä, äidiksi.

- Ei se läheskään aina siltä tunnu.😲

Jutustelua hallinnan tunteen kanssa

Pitkästä aikaa muistin tämän blogin.Ollutkin niin mukavia "väyliä" toteuttaa ja kuulostella itseäni, että tämä on jäänyt.

Aamulla kävin lenkillä kauniin ruskan keskellä ja siellä aisteille avautuneena muistin tämän. Katsellessa luonnon näytelmää ajattelin, kuinka hiljaa luonto kertoo meille suuruudestaan. Oli rauhoittavaa nähdä kenottavat puut ja heinän korret.Keräsin joitakin ruskaantuneita lehtiä. Koko elämän värit siinä käsissäni. Oli hiljaista. Vapauduin. Mistä?

Luulen, että ainakin hallinnan tunne sai tulla näkyväksi.Tai järjestyksen tunne. Ajanhallinnan tunne. Mietin, miten ilahduttavaa on tunnistaa tunne. Aivan kuin olisin saanut syliini tuon hallinta-nimisen tunteen. Silittelin sitä kuvainnollisesti myötätuntoisesti ja ehkä kysyinkin, että mitähän sulla on asiaa. Rupesihan se kertoilemaan. Tarinaa siitä, kuinka on ollut niin paljon muistettavia asioita, tekemisiä ja menemisiä. Hallittavana.Hoidettavana. Kertoili, miksi on pitänyt ääntä itsestään. Ei ole kuulema tullut kuulluksi.Ja on pitänyt kuulema muutamia muitakin tunteita samalla otteessaan. Pelkoa, vihaa, riittämättömyyttä ja keskeneräisyyden tunnetta muunmuassa.Jutusteli jopa lapsuuden aikaisista oloistaan. (Tärkeä ja viisas kaveri tuo hallinnan tunne. Ihan niin kuin muutkin tunteet.)

Siinä me sitten käveltiin käsi kädessä. 😉Tuon hallinta-nimisen tunteen kanssa. Kuulosteltiin.Puolin ja toisin. Rupesi suupielet löystymään ja hartiat laskeutumaan.Armollisuus ja myötätunto saivat tilaa.

Alan pikkuhiljaa uskomaan, että tunteet ja niiden viestit kannattaa ottaa vakavasti.Joskus ne kertovat ylidramaattisesti asioistaan, mutta usein niiden takaa löytyy toinen tunne ja/tai jokin tarve. Kun saan nimettyä tuon tarpeen, niin olen päässyt jo tooosi pitkälle.Aina en saa tuota tarvetta täytetyksi, mutta se ei liene pääasia.Ehkäpä ne tarpeet ja niiden täyttymyksen puute tai niiden ilmaantuminen yhä uudestaan pitävätkin meidät vireessä ja elämännälkäisinä.