Suojavalmius ja myötätuntovalmius

Näytän ajautuvani nykyään myötätuntoa käsittelevien kirjojen pariin ja sitä kautta tännekin kirjoittelen samaisesta aiheesta mielelläni tiivistäen oppimaani. Jotenkin uskon vahvasti, että itsemyötätunnosta on tulossa "suositumpikin" asia, kun ihmiset hoksaavat sen tuoman avun arkiseen elämään.

Viime aikoina olen lueskellut kirjaa Itsemyötätunto, Grandellilta. Kirjassa kerrotaan aluksi mielen suojavalmiudesta ja sitten vastapainoksi myötätuntovalmiudesta, joka on ikään kuin lääke tuolle usein liian ison roolin ihmisen mielessä saavalle suojavalmiudelle.

Suojavalmius sisältää usein sellaisia tunteita kuin ahdistus, viha, syyllisyys ja häpeä. Tärkeitä tunteita, joilla on pääasiallinen tehtävä pitää meidät hengissä ja huomioida mahdolliset uhat. Nuo tunteet ovat usein epämiellyttäviä kaikessa hyväntahtoisuudessaan ja siksi pyrimme niistä äkkiä eroon. Kyseinen suojavalmius voi muodostua kuitenkin ongelmaksi. Se voi ylisuojella meitä, laittaa meidät ylimurehtimaan/märehtimään, antaa meille toimimattoman tunneviestin tai laittaa meidät käyttämään kohtuutonta itsekritiikkiä.

Ylisuojelemisen kompastuskivi voisi olla se, että ns.kuvitteellinen palohälytin alkaa piippaamaan liian herkästi. Murehtimisen kompastuskivi pyörittää samoja ajatuksia nauhana edes ja taas, joka ei vie ongelmanratkaisua eteenpäin. Toimimattoman tunneviestin kompastuskivi kertoo tilanteista jossa jokin tunne ohjaa tekemään sinua jotakin, mikä ei ole sinulle hyväksi. Esim.häpeän piilottamalla ihminen voi tehdä töitä valtavasti, (peittääkseen riittämättömyytensä), jolloin tunne ohjaa ns.väärään toimintaan. Itsekritiikki puolestaan liittyy vihan, syyllisyyden ja häpeän tunteisiin, joiden noustessa pintaan ihminen rupeaa ns.sättimään ja kritisoimaan itseään.

Suojavalmiudesta emme kirjan mukaan pääse eroon eikä sitä pidäkään yrittää tehdä. Kuulema Dalai-lamakaan ei ole elinikäisten myötätuntoharjoitusten jälkeen päässyt siitä eroon. Kysymyksessä on tärkeä valmius, jota täytynee kuitenkin vähän katsella ja kuunnella ns.kauempaa.

Myötätuntovalmius sisältää sellaisia tunteita kuin myötätunto, turvallisuus, tyyneys ja tyytyväisyys. Kyseisen valmiuden harjoittamiseen kirja antaa omat vinkkinsä, joita en ole vielä kaikkia läpikäynyt.

Kirjassa lukee hyvin tiivistetysti: "Siinä, missä suojavalmius saa meidät välttelemään vaikeita tilanteita, ripaus itsemyötätuntoa voi auttaa meitä rohkaistumaan ja tekemään itsellemme tärkeitä asioita."

Mitä sinä luulet, millaisia myötätuntoharjoituksia kirjassa esitellään? Olisitko valmis puhumaan itselle nätisti? Olisitko valmis kiinnittämään huomiota noihin suojavalmiuden kompastuskiviin, jotka hyvin karkeasti esittelin edellä? Millaisia pelkoja sinulla herää, jos olisitkin yhtä ystävällinen itsellesi kuin parhaalle ystävällesi? Näistäkin asioista kirjassa kerrotaan. Mielenkiintoista!

Sinä tärkeä keskeneräisyyden tunne

Saan kokea keskeneräisyyttä. Tai joudun kokemaan keskeneräisyyttä. Teorian valossa ymmärrän, että tuo ensimmäinen virke tekee minulle parempaa ja on myös jotenkin myötätuntoisempi lausahdus sekä jotenkin todellisempi ihan kirjaviisaudenkin pohjalta. Että mitä?

Aina välillä minulla on aikaa pohtia hetkinen kiireettömästi. Tai ehkä annan luvan itselleni tuohon kiireettömyyden tunteeseen. Mene ja tiedä. Ja juuri silloin saatan kokea ahaa-elämyksen. Koen ainakin niin. Asiat ikään kuin valkenevat, kun antaa itselleen aikaa ja mahdollisuuden kiireettömyyteen.Tiedät ehkä juuri samaisen tunteen?

Keskeneräisyys. Jotenkin hahmotan, että se on asia tai tunne, jota me ihmiset emme mielellään siedä. Tämän vuoksi yritämme kovasti tehdä asialle jotakin. Tuo tunne kuitenkin kulkee ihmisen matkassa niin kauan kuin hänessä henki pihisee, uskon. Nykypäivä tarjoaa ihmiselle monenlaisia valinnan mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Tai tehdä ihmisen onnelliseksi, niin sanotusti. Juuri lukemani kirja itsemyötätunnosta kertoo, että nuo valinnanmahdollisuudet syyllistävät ihmistä tai sekoittavat hänen mieltään. Siis? Eli noiden valintojen edessä ihminen harhautuu ajattelemaan, että näin ja noin toimimalla saavutan onnellisuuden. Ikään kuin paha olo olisi asia, jota ei saa kokea tai että ikävät tunteet ovat pahasta, joista täytyy päästä eroon. Toisin sanoen keskeneräisyyden ja riittämättömyyden tunteet pitäisi saada kitkettyä pois ja mielellään nopsaan.

Voinet jo arvata, mitä siitä seuraa? Itsensä ruoskintaa ja pahaa oloa. Hartiajumeja ja mahakipua. Mikään tunne ei tykkää, että se lytätään piiloon paidan alle. Uskallan sanoa, että se samainen tunne vaivaa enemmin tai myöhemmin, jos et sitä jaksa hyväksyä.

Ymmärrän kokemani ja lukemani perusteella, että keskeneräisyys on tunne, jolle kannattaa puhua ystävällisesti. Ihan oikeasti. Olen saanut siitä kiitollisen elämän, että voin tuntea keskeneräisyyttä usein. Uskallan väittää, että ihminen on pohjimmiltaan aika itsekäs ja hallitsee mielellään itse kulkuaan. Lukien itseni mukaan tuohon joukkoon. Samalla hän yrittää piilottaa tuota keskeneräisyyden tunnetta, ja vain itseltään, viime kädessä. -Saa väittää vastaan!😊

Se, mistä tämä oma ajatuksenjuoksuni lähti liikkeelle liittyy paitsi kokemaani keskeneräisyyden tunteeseen, mutta myös lukemaani Juha T. Hakalan kirjaan Luova laiskuus. Kirjan loppupuolelta luin asiaa juurikin tästä keskeneräisyydestä. Luovuus kuulema kaipaa kaverikseen hyväksyntää tunteesta nimeltä keskeneräisyys. Juuri tämän olen voinut itse kokea. Oma luovuuteni on kukkinut aina silloin, kun olen voinut kokea edes hitusen hyväksyväni keskeneräisyyttä itsessäni. Siksi pieni ja jatkuva epämukavuus ovat ihmiselle hyväksi, uskaltaisin väittää.

Epämukavuudessa elävä ihminen voi tuntea saada elävänsä tavallaan jatkuvassa elämän virrassa. (Kuka ymmärtää?) Hän voi tehdä itselle mieluisia asioita, kun se "joku ääni" siellä sisällä ei ole koko aikaa kritisoimassa tai arvostelemassa. Ei, vaan se "toinen ääni" sanoo, että annahan mennä, kokeile, onnistu ja epäonnistu. Nauti elämäsi matkasta. Tunne niin kuin tunnet. Kiiiiitos.