Suoraan sanottuna hävettää

Piilosilla

Ei sitä ruukata ääneen sanoa.
Se on kuin yhteinen sopimus.
Ollaan piilosilla.
Heikkoina.


Häpeä on tunteista vaikein, luin jostakin. Ihminen haluaa jopa mieluummin joskus kadota maan alle kuin joutua kohtaamaan häpeää. Mitä ja mikä se semmoinen tunne kuin häpeä on? Olen ymmärtänyt, että kaikki tunteet syntyvät suojelemaan ihmistä. Häpeäkin estää tekemästä pahoja tekoja toisille ja itselle. Häpeällä on siis myös hyvät puolensa.

Luin jostakin, että häpeän tunne syntyy siitä, että ihminen kokee tulleensa vuorovaikutuksessa väärinymmärretyksi tai puutteellisesti ymmärretyksi. Varsinkin varhaislapsuudessa koetut torjumisen ja kaltoinkohtelun kokemukset aiheuttavat häpeää. Jos tätä häpeää ei pysty tunnistamaan ja hyväksymään se aiheuttaa paljon päänvaivaa ihmiselle myöhemmin. Joku asiantunteva tutkija jakoi ihmiset kolmeen osaan. Yksi osa tunnistaa häpeänsä ja kokee jatkuvasti voimakasta syyllisyyttä, häpeää ja huonommuuden tunteita.Toinen osa salaa ne itseltäänkin ja voi näyttää hyvinkin vahvalta. Kolmas osa torjuu kaiken häpeään liittyvän ja saattaa kokea esim.voimakasta surua tai hallitsematonta vihaa. Muistelisin, että tämä jaottelu löytyy kirjasta Häpeän monet kasvot. (P.S.Kirja oli tuo ja tekijä Ben Malinen.) Mihinkähän sakkiin sitä itse kuuluu?

Miksi Maikki otti esille näinkin ikävän tunteen? Olen kai ymmärtänyt lukemani ja kokemani perusteella, että häpeä on se tunne, johon kaikki inhottavat tunteet lopulta pohjautuu. (Ja jonka vuoksi monet hyvät tunteet jää kokematta.) Lukemani perusteella ymmärrän, että piilottelemme häpeää itseltä ja toisilta sekä vältämme häpeää tuottavia tilanteita mieluusti. (Joku saattaa taas toimia hyvinkin hävyttömästi ja estää näin itseään näkemästä omat häpeän tunteensa.) Ei Maikkikaan haluaisi kohdata sitä koko kehon läpi menevää nolouden ja häpeän tunnetta. Kuka haluaa?

Maikki miettii ratkaisua. Voisinko tulla tutuksi tunteideni kanssa? Voisinko puhua omista häpeän tunteista? Uskallanko? Mitähän asiaa sillä Heikki-Häpeällä olisi? Jos ottaisin hänet syliin. Lupaisin hänelle, että tule edes käymään hetkeksi. Oi, se saattaa tuntua pahalta. Jos antaisin hänelle aikaa, saattaisi Häpeä-Heikistä tulla minunkin kaveri. Saattaisin mennä tilanteisiin ja uusiin haasteisiin hänen kanssaan, piilottelematta häntä. Haluttaisi yrittää!

Keho ottaa kantaakseen

Luin kirjan, joka kertoo kehosta ja tunteista. Harmikseni kerkesin jo palauttaa sen. Eli en muista kirjan nimeä, mutta siinä luki jotain Rosen-menetelmä tmv. Kirjassa kerrotaan siitä, kuinka kannamme kehossa tunteita, joita emme jostain syystä pysty kohtaamaan. Kirjassa esiteltiin menetelmää, jonka avulla noita kätkettyjä, lihasmuistiin tallennettuja tunteita voi saada esiin ja näin vapautua elämään oman itsemme näköistä elämää ja jopa vapautua kivuista, joista kärsimme ja johon ehkä syömme lääkkeitä.

Muistan huonosti kirjan kokonaisuudessaan, mutta joitakin kohtia jäi mieleen. Esimerkiksi palleasta kerrottiin hyvin havainnollisesti. Pallea sijaitsee alimpien kylkiluiden alapuolella. Pallea on siitä harvinainen lihas että se on paitsi tahdonalainen myös tahdostamme riippumaton lihas. Palleaan kätkemme esimerkiksi pelkoon ja ahdistukseen liittyviä tunteita. Kun pallea on jännittynyt se voi oireilla vatsa- ja suolistokipuina, alaselkäkipuina ja jopa nivelissä tulehduksen omaisena tilana. Noin niin kuin esimerkiksi. Kirjassa kerrotaan hyvin seikkaperäisesti, kuinka nämä oireet syntyvät. Minä en rohkene kirjoittaa niistä, koska en muista tarkasti lihasten ym.nimiä.

Se, miksi Maikki luki kiinnostuneena kirjaa johtuu siitä, että hän on kokeillut tuota Rosen-menetelmää ja havainnut sen hyväksi. Ihmisen mieli saattaa pystyä käsittelemään vaikeitakin asioita, mutta keho viisaudessaan kantaa sen, mihin mieli ei pysty. Ja joskus voi tulla aika ja mahdollisuus kokea ne tunteet, jotka lihakset ovat syvyyksinsä kätkeneet. Menetelmä on turvallinen eikä tuo esiin sen enempää kuin ihminen sillä hetkellä pystyy vastaanottamaan.

Maikki soisi mielellään tuota hoitoa tarjottavan kaikille kipujen, jännitysten ja jäykkyyksien kanssa eläjille sekä kehossaan olonsa epämukaviksi tunteville. Tai kenelle tahansa, jolla elämä ei aina suju kuin tanssi! Ei kai se elämä sen jälkeenkään sen kummempaa ole, mutta ehkä ihmisen on sen jälkeen yhä helpompi hyväksyä elämä ja tunteet sellaisinaan. Ja ennen kaikkea hän voi ehkä elää ilman kipuja ja ylimääräistä painolastia kehossaan. Se olisi jo paljon se!

Miksi "poteroidumme"?

Maikki saa seurata työssään ihmisen kasvua ja kehitystä. Pieni ihmisen alku on hyvin hellyttävä kaikessa avuttomuudessaan. Hän luottaa ja uskoo, että läheiset ihmiset täyttävät hänen perustarpeensa ja turvan. Aika pian lapsessa näkyy hänen syntymälahjana saatu temperamentti, jonka saattelemana ja ympäristön vaikutteita imien lapsi jatkaa elämäänsä. Oman tahdon ilmaukset alkavat näkyä noin vuoden ikäisenä, riippuen temperamentista ja ehkäpä myös ympäristötekijöistä.

On erittäin mielenkiintoista, mitä lapsen kehityksessä tapahtuu noina alkuvuosina ja kuinka ympäristön tapahtumat vaikuttavat siihen. Ylipäätään ihmisen kasvu ja kehitys kiinnostavat Maikkia. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, erityinen. Jokainen lapsi vaatii periaatteessa omanlaisensa kasvualustan toimiakseen ideaalisti. Kun pieni lapsi kokeilee rajoja hän saa palautetta usein vanhemmiltaan. Mielenkiintoista on, että toisen lapsen herkkyys ottaa palautetta on erilainen kuin toisen. Jo vuosikkaassa voi nähdä tämän eron. Sinkkosen mukaan on hyvä, että lapsi oppii tuntemaan syyllisyyttä vääristä teoistaan.

Miksi Maikki rupesi pohtimaan pienen ihmisen elämän alkutaivalta? Yritän johdatella omia ajatuksiani siihen, miksi me jo aikuiset ihmiset niin usein "poteroidumme" tai "asemoidumme" meille hankalissa tilanteissa. Tiedäthän, aikuinen ihminen ajelemassa autoa käsimerkkejä näytellen tai vaikkapa ihan vain Maikki lapsen tasolle joutuneena väitellen lapsensa kanssa. Tai kansanedustajat väittelemässä kuin jotakin elämää suurempaakin olisi tapahtumassa. Onhan sitä! Oma minuus uhattuna. Pelko, ettei minua ymmärretä eli ei hyväksytä. Pelko, että en itse hyväksy itseäni enää. (Tunnen ehkä niin voimakasta häpeää, jota en ole tunnustanut edes itselleni, saati antanut itseni tuntea. Häpeää, jonka jo lapsena kätkin, että minut hyväksyttäisiin, hinnalla millä tahansa. Ajattele, jo pieni kahdeksankuinen osaa vierastaa eli hävetä.) Häpeä on mielenkiintoinen tunne, joka muistaakseni pohjautuu useimman ns.negatiivisen tunteen taakse. Arvelen, että häpeällä kasvattaminen on aika yleistä ja myös tehokasta. Tästä olisi kiva saada lisää tietoa.

Tässä kohdin voisin miettiä sitä,  kuinka olen oppinut kantamaan syyllisyyttä tai häpeää. Tai kuinka olen tullut ymmärretyksi ja kuulluksi lapsena tai aikuisena. (En tarkoita, että ymmärretyksi tuleminen olisi ollut pahojen tekojen hyväksymistä.)

Miksi Maikki sitten "poteroituu" tai joku muu tekee näin, vaikka hän ymmärtää, ettei se ole hyvä väylä ehkä toimia? Hän tekee niin, koska hänellekin on tehty niin. Ja hänelle. Ja hänelle.

Maikki ymmärtää, että pahasta ei pääse eroon. Haluttaisi uskoa, että noihin pahan aiheuttamiin tekoihin voisimme kuitenkin vaikuttaa.Jos edes jonkun kerran enemmän pystyisimme näkemään tuon "poteroituneenkin" sydämeen. Vaikutti tuo ihminen kuinka lapselliselta tahansa. Jokaisella ihmisellä on sydän. On. Paatuneimmallakin rikollisella. Eri asia on, pystynkö uskomaan sitä.

Soljuen

Aamulla viedessäni tyttöä esikouluun se tuli mieleen. Autotie oli kovin luminen ja urainen.Jos yritin pysyä yhdessä urassa, niin tuntui, että auto ei kulkenut kovin mukavasti. Päätin, että ajan vähän rennommin ja ikäänkuin mukaillen lumiuria. Sillä tavalla auto kulki nätisti. Minusta tuntui ymmärtäessäni asian  hyvälle. Tiedätkö?

Maikki. Käsi sydämelle. Jos tuntuu, että voimat käy vähiin. Jos suoraan sanottuna ahdistaa. Kokeilepa ajella hetkinen autolla uraisella tiellä silmät kiinni. Kylläpä rentouttaa pelkkä ajatuskin.:) Hei, tämähän se juttu on! Nyt hoksaan. Kun ystävä kyseli, että kuinka oikeasti selviät tuosta rumbasta. Soljuen. Siinäpä hyvä vastaus. En osannut siihen silloin vastata. Ehkäpä tästä löytyy vastaus siihen, kuinka ihminen selviytyy hyvinkin kuormittavista tilanteista.

Niin. Maikki vain on. :) Tulee mieleen se koski Kuusamossa. En saa nyt nimeä mieleen. Kerran siellä kivellä istuessani ajattelin, että elämä on kuin tuo koski. Minä siellä vaikkapa puutikkuna ajelehtimassa. Jos tarraan kovasti kiinni vaikkapa kiveen, niin kohta koski heittää kovat ryöpyt niskaan ja meno voi olla hetken pelottavan voimakasta. (Jos haluan suorittaa, olla kovin korvaamaton tai pyrkiä hallitsemaan kaiken ympärilläni se saattaa kosahtaa ennen pitkään.)

Maikki. Sinulla on mahdollisuus kulkea kosken mukana. Hyväksyä vuolaammatkin paikat, soljua mukana. Uskoa, että minua vahvempi voima saa tuon virran aikaiseksi. Kiitos.

Samanlaista

On helppo hengittää,
kun ymmärtää
kuinka samanlaisia me ihmiset olemme.
Häviää kateus,
häviää viha,
häviää pelko.
Lisääntyy rakkaus,
lisääntyy armo.
Kunnes
-
hän jatkaa
pukimissaan matkaa.


Maikki toivottaa itselleen ja läheisilleen samanlaista uutta vuotta kuin vanhakin oli! Ei Maikki pääse tunteistaan irti. Ei epämukavista hetkistä. Ei vihasta. Ei pelosta. Sen sijaan Maikki voi toivottaa nuo tunteet ja positiivisetkin sellaiset tervetulleiksi.


Samoin hän voi yhä useammin muistuttaa itselleen, että me ihmiset olemme hyvinkin samanlaisia. Tämä ajatus auttaa häntä ymmärtämään paitsi itseään myös lähimmäisiään. Hyväksyntää tarvitsemme tänäkin vuonna, ihan jokainen.