Ihmeellinen elämä

Vesi noruu ikkunan lasia myöten.
Hitaasti.

Ihminen saa alkunsa,
näkee päivänsäteen.
Huutaa elämän tuskaa,
turvaa, suojaa.

Toisaalla,
luopumisen,
irtipäästämisen
suru.
On kylmä,
hytisyttää,
pelottaa.

Äiti,
vaiti.
Rakkauden silmin.
Niin vähän osasin antaa.
Usein tilanteen edellä.
Kunpa edes hitusen sait,
lämpöä.

Lapsi täysin palkein.
Lapsen uskolla,
töminällä.
Kohti, ei pois.

Vanhus,
hiljaa.
Kuihtunut,
ulkoisesti.
Sisällä kaikki,
eletty elämä.
Kauniina.

Kun joku vielä ottaisi syliin.
Lämmittäisi.

Jokaista.

--

Siellä jossain se ihminen,
se sama.

Onnistuu,
epäonnistuu.
Kävelee kepeästi.
Hymyilee.
Kompuroi, raahustaa.
Pysähtyy.

Menossa vai
tulossa.
Minne vai
mistä.

Vesi noruu ikkunan lasia myöten.
Hitaasti.

Hetkessä elämisen taito

Maikki harjoittelee elämään nykyhetkeä. Opettajana hänellä on kohta parin vuoden ikäinen lapsi. Tämä opettaja opettaa esimerkillään. Maikin tarvitsee vain seurata häntä. On hämmästyttävää, kuinka paljon kyseinen lapsi ehtii. On hämmästyttävää, kuinka aito ja vapaa hän on. Lisäksi hän luottaa. Satasella. Vaikka äidin äänenpaino kohoaa, kun hän purkaa ja kiipeää tuhannetta kertaa. Hän luottaa. Möksähtää, mutta tulee heti hakemaan lohdun. Tietää selvästi, mitä hän tarvitsee. On mulla huippu opettaja!


Maikki tajuaa elävänsä usein mennyttä ja myöskin tulevaisuutta mielikuvissaan. Takana voi olla hetkittäin hyvinkin jyrkkä seinä, eikä edessäkään "näy" välttämättä kovin esteetöntä polkua. Mikä onni, että Maikki saa oppia lapseltaan, miltä meno näyttää kun on vain nykyhetki. On muuten hurjasti mahdollisuuksia näköpiirissä. Että voin vaikka joka hetki valita toisin kuin eilen. Kiitos, lapseni.

Pahantuulen karkoitusta

Lapsi oli hyvin pahantuulinen. Kiukkuinen. Niin kuin vain aito ihmislapsi voi olla tunteineen. Kädet puuskassa. Älä tulekaan lähelle -katse päällä. Maikki on huomannut, että juuri kiukkuisena ihminen tarvitsee oikeasti läheisyyttä. Niinpä hän lähestyy lasta asialla. -Tulehan tänne, äidin viereen. -En. Sitten Maikki kokeilee vähän silittää päätä. -Mene pois. Jaahas. Sitten Maikki keksii kertoa itsestään. Kun Maikki oli tässä yksi päivä vihainen. Kun Maikkikaan ei halunnut, että kukaan tulee lähelle. Mutta samalla hetkellä, kun tuo toinen ihminen kuitenkin tuli Maikin luo ja halasi Maikkia, Maikki tajusi, että juuri halausta hän tarvitsee. Vaikka hän ei itse sitä halunnutkaan. Niin suli kertomuksen myötä tämän lapsen viha.


Ei me aina ymmärretä, mitä me eniten kaivataan. Onko se oikeastikin niin, että vihaisena emme näe ympärillä hyvää, emmekä itsessäkään liioin? Siksi tuntuu pahalle halata sitä inhottavaa oloa. Ja sitä se inhottava kiukku-tyyppi kuitenkin tarvitsisi. Että hänet otettaisiin todesta.

Vesi tippuu rännistä

Pieni hetki.
Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta.
Istun suojaisella terassilla.
Linnut laulavat.
Vesi tippuu rännistä.
Kasvoja ja koko kehoa lämmittää aurinko.
Käy vain hienoinen tuulenvire.

Maikki laittaa vasemman käden peukun ja etusormen yhteen. Hän ankkuroi vahvan hyvän tunteen juuri oppimansa perusteella (kinesteettisen eli tuntoaistin avulla) mielensä sopukoihin. Näitä hyviä hetkiä hän voi kerätä useampia ja vahvistaa näin positiivista tunnetta. Sitten tarpeen vaatiessa hän voi saada samoja sormia yhteen laittamalla saman hyvän tunteen aikaiseksi. Kätsää! Eikös sitä sanotakin, että hyvät hetket kantavat? Nyt olisi ainakin ulkona otolliset hetket nähdä, tuntea, kuulla ja melkein haistaakin kaikki se hyvä, mitä Luoja on meille antanut. Ulos, siis! Aistirikasta kevättä sinulle ja minulle!

Oppimisen ihana riemu

Maikki taitaa olla elinikäinen oppija. Hän nauttii tunteesta, joka avaa uusia mahdollisuuksia nähdä ympäröivän todellisuuden. Viime aikoina olen saanut oppia menetelmää nimeltä NLP. Se on sellainen menetelmä, jota voisi tiivistetysti kutsua aivojen käyttöoppaaksi. Eli se ikäänkuin kertoo jäsennellysti sen, kuinka ihminen omaksuu asioita ja muodostaa oman todellisuutensa, jonka pohjalta hän elää.

Oppimiseni on alkuvaiheessa. Tähän mennessä oppimastani voisin kertoa siitä, kuinka vastaanotamme tietoa viiden eri aistin varassa. (näkö, kuulo, tunto, haju ja maku) On merkittävää, mitä aistikanavaa käytämme ja mitä jätämme käyttämättä. Ihminen luo noiden aistien avulla todellisuutta. Joskus se voi olla turhaksikin painottunut tietyn aistin varaan ja näin kokemusmaailma voi olla hyvin rajoittunutta. Ymmärrettävää! Tärkeää tässä kuitenkin on se, että voimme erilaisin menetelmin muuttaa tuota tapaamme hahmottaa todellisuutta ja saada näin "todellisempaa" kuvaa ympäristöstämme.

Hauska ja havahduttava esimerkki tuosta todellisuudesta voi olla vaikkapa mielikuvat, joita "näämme". Voimme nähdä ne hyvin suurina mielessämme. Esimerkiksi jokin tunne tai asia voi olla saanut isot mittasuhteet mielikuvissamme. Näitä kuvia voimme zuumata pienemmiksi tai suuremmiksi ja muokkailla sekä ottaa eri aistien käyttömahdollisuudet avuksi. Sellaista mielikuvaharjoittelua siis. Teemme sitä ehkä luonnostaankin.

Erilaisiin menetelmiin ja suuntauksiin tutustuessani olen huomannut, että mikään niistä ei sinällään anna valmiita vastauksia. Mikään menetelmä ei ole kaikkivoipa. Niin kuin ei ole ihminenkään. Jokainen tallomme omaa polkuamme ja opimme ns.kantapään kautta ehkä "varmimmin". Ehkäpä se onkin sitä oppimisen riemua, että näkee toimineensa tietyllä tavalla "alitajuntansa" varassa ja tuon prosessin joku toinen on ns.mallittanut.

Lopuksi voisin antaa oppimani vinkin. Kokeileppa laskea pää alas ja sanoa, että minulla on tosi hauskaa, suorastaan nastaa! Vaihdappa pään suunta kohti kattoa ja sano puolestaan, että minulla on niin surkeaa tämä elämä, aivan kauheaa! Miltä tuntui?  Kyllä sen totta täytyy olla, että ne visuaaliset ja eteenpäin ihmistä ohjaavat mielikuvat sijaitsevat tuolla ylhäällä ja tunteet sekä sisäinen puhe alaviistossa. Ei muuta kuin nokka kohti taivasta! :)