Liikkumatila

Mietin arkisen aherrukseni lomassa, annanko aikaa itselleni reagoida, ajatella ja tuntea. Vai ohjaako elämääni sanat pitää, on pakko, täytyy jne. Varmasti sekä että.


Onko minulla tai sinulla sitten vara valita? Hih. Juuri siitähän tässä on kyse. Valinnasta. Helppoako? Ei minusta. Ehkä useampi valitsisi toisin, jos se olisi helppoa.


Onkohan se niin, että niin kauan kuin ihmisen elo sujuu ns.vaivatta tuota valinta-asiaa ei tarvitse niin kovasti miettiä? Sitten kun vastaan tulee asioita, jotka eivät sormia napsauttamalla ratkea onkin valinnan paikka. Ja omalla kohdallani voisin puhua harjoittelun paikasta.


Onhan se ihmeellistä, että siellä pakolaiskeskuksessa se vanha nainen laulaa ripustaessaan pyykkiä narulle. Kaiken epävarmuuden ja kaaoksenkin keskellä. On pojat kertynyt liikkumatilaa naiselle. Mielen liikkumatilaa. Siitä siis yritin kertoa. Että onhan se ihmeellistä. Ihminen voipi tuskailla yhden inisevän itikan kanssa. Tai löytää iloa vaikkapa sodan runtelemassa maassa. Laittaa miettimään. Että valintaako? ;)

"Äiti, elä huoli!"

Avasin kustin kuljettaman postin ja luin sitä ilmeisesti hieman otsa kurtussa ja keskittyneenä. 2,5 vuotias tuli luokseni ja sanoi: "Elä huoli paperitta." Minä siihen hymähdin ja sanoin, "Etteikö äidin tarvi huolehtia paperista?". Poika jatkoi, "Ei, kun elä huoli paperitta."


Ihana pieni matkaoppaani. Sinua minä tarvitsen. Näyttämään suunnan. Opettamaan, mitä on luottamus, usko, rakkaus ja toivo. Muuta en tarvitsekaan. Kiitos.

Myötätunto

Lukaisin helppolukuisen ja arvokasta asiaa sisältävän kirjan nimeltä Toimiva yhteys. Kirjasta jäi mieleeni otsikon sana myötätunto. Hyvin kuvaava sana, jonka voisin kirjoittaa muistutukseksi itselleni seinälle. (Luin jostakin, että kirjoitettu teksti voi vaikkapa päiväkirjan muodossa vahvistaa asioiden toimivuutta todellisuudessa.)


Olisi tärkeää muistaa suhtautua läheisiin ja yhtäkaikki itseen myötätuntoisesti. Aika yksinkertainen ajatus, mutta hankala muistaa arjessa. Kuulema se toisen näkötorniin kiipeäminen voi olla ihan ratkaisevaa vaikeassa vuorovaikutustilanteessa. Yhtä vaikeaa voi olla siellä omassa näkötornissa pysyminenkin. Varsinkin, jos se on hataralla perustuksella. Kirjassa kehoitettiin ottamaan tunteet todesta. Ne eivät valehtele. Ja jos ei ole pienenä taitoa oppinut, niin asiaa voi harjoitella. Tunnistamalla, nimeämällä jne. Se näkötornin vankkuus on juurikin siitä kiinni, kuinka omien tunteidensa kanssa tulee juttuun. Millä tavalla niihin suhtautuu. Myötätunnolla, väheksynnällä, armottomuudella, kieltämisellä?


Olishan se hulppeaa katsella vähän korkeammalta ja toisenlaisiakin maisemia. Harjoittelemisiin!