Hiljaa, hiljaa...

Istua alas,
kuulla enkelten laulu,
nähdä kynttilän liekin valo,
tuntea kodin lämpö,
koskettaa pientä kättäsi.
Kysyä,
saanko luonasi olla?
Halpana,
avutonna,
vailla suuria töitä,
näyttävyyttä.
Kuin tuo pieni lapsi.
Herttainen joulun lapsi.
Joulu,
tule sydämeeni.


Joulun rauhaa Maikille ja kanssakulkijoille!

Kosketus

Maikista jotenkin tuntuu, että meno meinaa kiihtyä näin joulun alla hänen ympärillään, ehkä hänenkin sisällään. Toiveita? Odotuksia? Väsyä vuoden uurastuksesta? Media muistuttamassa, mitä voisi leipoa tai kuinka hoitaa joulusiivoukset. Maikki välillä kyselee itseltään, kuka näin sanoo tai kuka käskee. Ehkä hän osaa jo ottaa vähän rennommin.  Silti. Hänen täytyy vähän väliä muistuttaa itseään pysähtymään.


Tänä aamuna herätessäni muistin sen heti. Ai niin. Kosketus. Kun sanat eivät riitä. Kun ja jos en jaksaisi tuottaa sanoja. Kun ja jos vastaanottaja ei tahdo vastaanottaa sanoja. Vain kosketus. Vain hipaisu. Vain tukan pörrötys. Ehkä halikin. Se on pienestä teosta ehkä kiinni, millaisen tunteen luon ympärilleni. Maikin täytyy muistuttaa itseään. Maikki unohtaa niin helposti. Hän saattaa ihmetellä, miksi "homma" ei toimi, vaikka kaikkeni yritän. Mutta. Ei tarvitsekaan yrittää kaikkea. Huokaus. Vain silittää ja tuntea, kuinka tulee itsekin silitetyksi.

Hiljaisuus.
Aamu.
Lumihiutaleet putoilevat.
Hengitän.
Minä.
Kuulen itseni.
Ja saan valtavasti voimaa.


Tervetuloa uusi päivä! Tervetuloa elämä! On se hyvä, jos Maikki voi jakaa pienen hetken päivässä itsensä kanssa. Se antaa voimaa. Onko sinulla tapana etsiä se hetki? Mitä silloin teet? Mitä silloin ajattelet? Maikki kokee, että tarvitsee määräajoin hetkensä. Hän pitää siitä kiinni kaksin käsin. Hän ymmärtää, että hän palvelee silloin paitsi itseään myös läheisiään.

Hallinnan tunne

Maikki joutuu tai saa tehdä töitä hallinnan tunteen kanssa. Mistä hallinnan tunne syntyy? Miksi Maikki tarvitsee sitä? Luoko se turvallisuutta? Onko se huono vai hyvä asia, molempia? Tunne sen täytyy olla. Samat asiat saattavat joskus luoda hallintaa, kun taas joskus ne eivät ole hallinnan tunteen tae.

Ihmisen ollessa pieni hän ei hallitse itseään, tunteitaan tai käyttäytymistään. Milloin ja miksi ihminen alkaa hallita tunteitaan? Hän yksinkertaisesti oppii, ettei kaikenlainen käyttäytyminen ole sopivaa. Oppiiko hän myös, että kaikenlaisten tunteiden kokeminen ei ole sopivaa? Oppiiko hän väistelemään tunteita, jotka eivät herätä positiivista signaalia ympäristössä? Oppiiko hän, että itkeminen on heikon ihmisen ominaisuus? Oppiiko hän, ettei vihaa saa näyttää tai kokea? Laitettiinko hänet omaan huoneeseen häpeämään? Yksin? Kuitattiinko hänen pelkonsa naurahduksella? Oppiko hän, että häntä ei oteta todesta? Oppiko hän, ettei hänenkään kannata ottaa itseään todesta?

Niin. Oppiko hän siis hallitsemaan tunteitaan? Ymmärrän lukemani perusteella, että tunteita ei tarvitse hallita. Totta. Ei tarvitse hallita. Pienen Maikin sisältä kuuluu syvä huokaus. Sinun ei siis pidäkään hallita tunteitasi. Jos teet niin, todellisuudessa sinä et hallitse tunteita vaan tunteesi hallitsevat sinua. Paradoksi!

Palataanpa alkuun ja siihen, miksi Maikilla nousi tällainen asia mieleen, kun hän luuttusi keittiön tahmaista lattiaa. Mistä Maikille tulisi sellainen vähän pysyvämpi hallinnan tunne tehdessään töitä lasten parissa? Ei, ei se tule siitä, että Maikki raivaa niska limassa paikkoja ja kieltää majojen ja kaiken hauskan tekemisen lapsilta. Silti, Maikki aina välillä luulee niin. Onneksi Maikki voi luulla. Onneksi Maikilla on mahdollisuus lukea, pohtia, kuunnella ja elää elämää lastensa kanssa. Onneksi Maikille on annettu niin paljon vastusta omaan kapasiteettiinsa nähden, että hän hoksaa ottaa ainakin välillä käyttöönsä ihmelasit.

Nuo ihmelasit ovat sellaiset, että niillä ei näe ympäristöä kovin tarkkaan. Mutta kun niihin osuu ihminen, niillä näkee tarkasti. Ne aivan kuin kameran lailla hakee fokusta, kunnes kuva tarkentuu. Ne päässä Maikki näkee, että lapsi, jokainen, kaikkine tunteineen, saa olla ja kokea olevansa hyväksytty. Ne päässä voi kokea todellista hallinnan tunnetta. Ne ovat siitä erikoiset lasit, että sinun täytyy käyttää niitä ahkerasti alkaaksesi itsekin uskoa niiden tehoon. Sanotaanko kuitenkin, että parin tunnin pidolla saa jo ihmeitä aikaan. Eikä Maikkia naurata yhtään. Nyt puhutaan tärkeästä asiasta.

Uskonko hyvään?

Maikki on usein miettinyt, mitä voisimme tehdä, ettei niin paljon pahoja asioita tapahtuisi maailmassa. Olen myös miettinyt, mitä minä voisin tehdä, että ihmiset lähellä voisivat hyvin. Olen saanut laidasta tuntea, että paras tapa auttaa toista ihmistä on kysyä ensin itseltä, mitä minä voisin tehdä, että minä voin hyvin.


Niinkö? Että itsekö itseäni? Eikös nyt ollut kysymys toisesta ihmisestä ja hänen ongelmistaan? Maikki. Lohdutuksen sanoja. Sinun ei tarvitse ratkoa tuon toisen ihmisen ongelmia. Sinun ei tarvitse ratkoa lapsen ongelmakäyttäytymisen syitä tai hankalan esimiehen käyttäytymisen syitä. Oikeastaan sinun ei pidäkään tehdä niin. Sinun täytyisi nähdä ensin itsesi. Sen jälkeen näet kyllä toisenkin. Mitähän Maikki hautoo mielessään?


Maikki näkee usein kaiken mielikuvissaan. Nytkin hän visualisoi. Hän näkee tuon edellämainitun tilanteen edessään mielikuvina. Hän näkee ihmisen. Toisen. Kolmannenkin. Kaikilla on päässään jonkinlainen "häkkyrä". Tuo häkkyrä sisältää kaikenlaisia putkia tai kanavia. Toisella ne ovat vähän suoremmassa kuin toisella. Toisella ne saattavat muistuttaa vuoristorataa ja toisella ne ovat ehkä nätisti ojossa kuin urkupillit. Nuo kanavat ovat syntyneet ja rakentuneet ihmisen elämän aikana. Niiden syntyyn ovat vaikuttaneet monet asiat. Esimerkkeinä perimä, ympäristö, elintavat, kokemukset.


Miksi Maikki hahmottaa itselleen asiaa tällä tavalla? Maikki on saanut joitakin kokemuksia siitä, että näkemällä tuon häkkyrän taakse hän voi auttaa paitsi näkemään itseään myös toista tuon kanaviston taakse. Tuo häkkyrä tuottaa siis toisinaan riitasointuja, loukkaavia sanoja, rumia sanoja ja pahuutta.


Lasten kasvatuksesta tekee vaikean kai juuri tämä asia. Niin. Vaikka voihan kasvattaja ollakin juuri tuo pieni ihmisen alku. Hän luottaa. On armollinen. Ja uskoo minusta hyvää. Hän näkee tuon "häkkyränkin" taakse.

Aikoja

Aikoja.
Kausia.
Palasia palapelissä.
---
Tämäkin päivä,
yksi pala.
Etsimässä toista palaa,
johon kiinnittyä.
Kokonaisuus
tummia ja vaaleita värejä,
tasapainottamassa toisiaan.
Jotta elämän mielekkyys
säilyisi.

Maikin elämässä on aikoja. On työn, on levon. On itkun,  on naurun. On surun, on ilon. On huolen, on huolettomuuden. On rauhan, on rauhattomuuden. On luovuuden, on suorittamisen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Maikki käy tunnekouluaan. Hän näkee katsoessaan taaksepäin, että koulu on sisältänyt erilaisia aikoja tai jaksoja. Mitä enemmän maikki on saanut kokea erilaisia aikoja sitä armollisemmin hän on saanut alkaa suhtautua itseen ja lähimmäisiinsä. Hän on saanut kokea, että ajat vaihtuvat, tunteet tulevat ja tunteet menevät, mutta hänen ei tarvitse itse niin paljon miettiä, mitä hän tekisi tai kuinka hän toimisi. Oikeastaan hänen ei tarvitsisi muuta kuin luottaa. Mutta kyllä hän tekee (ja tulee tekemäänkin) paljon muutakin. Hän on ihminen.

Räyh, räyh!

Maikkipa lukee seuraavaa listaa hitaasti:
-Vi-haan.
-Pel-kään.
-It-ken.
-Ka-deh-din.
-In-ho-an.

Maikkipa lukee seuraavaa listaa hitaasti:
-I-loit-sen.
-Us-kal-lan.
-Ra-kas-tan.
-Vä-li-tän.
-Nau-ran.

Maikissa nuo verbit herättävät monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Mitä sinä tunsit tai ajattelit lukiessasi listaa? Voisinko valita millaisia verbejä suosin oman mieleni sisäisessä dialogissa?

Maikilla on ajatus, että noihin sanoihin tutustumalla ja niiden kanssa aikaa viettämällä hän voisi parantaa omaa oloaan. Jos lupaisin itseni tuntea noita tunteita enkä pidättelisi niitä ne eivät ehkä piiloutuisi tai ryöpsähtäisi niin helposti hallitsemattomina esiin.

Niin. Kuinka Maikki voisi harjoitella? Mietin, että olisi hyvä aloittaa aivan kuin varovasti, pikkuhiljaa edeten. Muistaen olla armollinen itselle. Eli silloin, kun takana ei ole montaa valvottua yötä tai ei ole kyseessä kaikista suurimpia tunteita herättävä tilanne. Miten harjoitus voisi mennä?

Samalla hetkellä, kun Maikin mielessä "läikähtää" kuuluisi ääni: Maikki, olet vihainen ja saat olla vihainen. Mitä Maikissa tapahtuu, kun hän kuulee nuo sanat neutraalilla, aikuisen rauhallisella äänellä lausuttuna? Vihan tunne häviää. Eihän siinä enää auta kuin keskittyä olennaiseen. Ruveta kuivaamaan toistamiseen kaatunutta maitolasia.

Ja tämä toimii lastenkin kohdalla. Maikki on testannut. Asia vaatii kuitenkin harjoittelua. Eikä valmista taida tulla. Maikista myöskin tuntuu joskus, ettei edes huvita kuunnella kenenkään aikuisen ääntä. Silti. Tästä on ollut minulle paljon apua, ehkä sinullekin?