Aamulla ihaillessani luonnon kauneutta mieleeni tuli ajatus: Anna tyytyväisyyttä! Tuo ajatus ei tullut automaatiolla päähäni. Ensin päähäni nousi tyytymättömiä ajatuksia. Näin edessäni vain kohtia, joihin en ollut tyytyväinen. Tekemättömät työt, lenksuttavan kaapin oven, oman riittämättömyyden ja sekamelskan (muka) vähän joka paikassa.
Onkohan se vähän niin, että vaikka saisi tehtyä ja päteä kuinka paljon tahansa elämässä ja ei löydä tuota tyytyväisyyden tunnetta, sitä vain pakenee omaa onneaan?
Maikin sisälle alkaa hiipiä sellainen ajatus, että ne "vastukset" taitavat sittenkin tasapainottaa minua. Ne eivät viekään pois minulta mahdollisuuksia vaan auttavat pysähtymään ja näkemään, mistä kaikesta voinkin olla kiitollinen.
Mutta jos vielä palaan noihin aamullisiin mietteisiin. Näin sen, mikä ns. puuttui. Näin sen, mitä minulla ei ollut. (riittämättömyys) Miksi? Miksi on niin vaikea tyytyä? Olla tyytyväinen? Siihen, mitä on. Vielä senkin tiedon jälkeen, että sillä tyytymättömyydellä menetän vain enemmän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti