Olen "tavannut" viime aikoina Diltsin kirjaa Muuttavat ajatukset. Kirja on aika vaikeaselkoista, mutta muutaman sivun päivävauhdilla se avautuu pikkuhiljaa. Taidan muuten lukea kyseistä kirjaa jo toista kertaa.
Kirja kertoo siitä, kuinka uskomuksemme ohjaavat käyttäytymistämme. Tänä aamuna oikein havahduin, kun ymmärsin, mitä onnistuessani ajattelen. Ja kuinka siirrän mielikuviani, tunteita ja ääniä, joita kuulen, näen tai tunnen eri suuntiin juuri siinä samassa hetkessä kun tiedän onnistuvani. Hmm.Kuulostaa varmasti vähän utopistiselta. Jos vähän selitän.
Me ihmisethän luodaan sen hetkistä todellisuutta, mitä elämme viiden eri aistin
avulla. Kaikkea informaatiota emme voi tai kykene vastaanottamaan vaan
yleistämme, vääristämme ja poisjätämme. Näinhän todellisuus ei ole
koskaan täysin totta vaan ikäänkuin meille kullekin juuri sillä hetkellä
"totta". Näin on luonnollista, että toisinaan meille jää ikäviä
mielikuvia muistiin matkan varrelta, kun sattuu jostakin syystä niin, että
informaatio, jonka "imaisemme" ei olekaan ns. oikeasti totta vaan
jätämme vaikkapa osan tiedosta pois. Saattaa syntyä epämiellyttävä
kokemus, jossa on ikäänkuin sekaisin eri aistimusten lisäksi sisäisiä
ääniä, jotka sanovat vaikka, että nyt sä epäonnistut tai että ei susta
ole tähän.
On tutkittu, että ihmisen katsoessa ylöspäin ja hänestä katsottuna vasemmalle hän katselee vanhoja muistikuvia, kun taas oikealla ylhäällä sijaitsevat luodut kuvat, ns.visiot. Korvien tasolla sijaitsevat äänet eli vasemmalla muistetut äänet ja oikealla luodut äänet. (Ihmisen katsoessa siis tuohon suuntaan hän hakee vanhoja muistissa olleita ääniä vasemmalta ja luotuja ääniä oikealta.) Alhaalta vasemmalta löytyvät sisäiset äänet ja oikealta alhaalta tunteet. Näin siis yleensä, nämä voivat vaihdella kuitenkin yksilöittäin. (Esim.vasenkätisellä nuo suunnat voivat olla päinvastoin.)
Ajatuksena tässä minulla oli kertoa yksinkertaistaen se, että voimme työstää omia kokemuksiamme näiden erilaisten kuvien, äänten, sisäisen puheen ja tunteiden avulla.
Epäonnistumisen kokemuksessa(Todellisuudessahan tuo epäonnistumisen kokemus on vain palaute. Ai, niinkö?) nuo eri "väylien" antamat informaatiot ovat sekaisin ns.sumpussa. Jos kykenemme erottelemaan nuo informaatiot omiin ns.lokeroihinsa ja näin tavallaan neutralisoimaan ne, olemme jo hyvän matkaa päässeet asiassa eteenpäin.(Eihän esimerkiksi pelkästään sisäinen ääni: sä et onnistu, kuulosta miltään, jos mukana ei ole tunnetta.) Tämän jälkeen pyrkimys on muuttaa näitä aistimuksia, tunteita ja ääniä hieman niin että näemme niiden antaman palautteen positiivisessa valossa suhteessa tavoitteeseemme. Hmm. Pitänee vähän selittää.
Tässä kohdin minulle tulee mieleen vaikkapa puheenvuoron käyttäminen jossakin tilaisuudessa. Jos tiedän, että voin tehdä sen, minun sisälläni tapahtuu jänniä asioita.Lähtökohtaisesti siis tunnen, että voin tehdä sen. Minulla on siis riittävä usko asiaan. Uskomus, että selviän, vaikka en niin hienosti asiaa saisi hoidettuakaan. Ymmärräthän? Se on sellainen tunne, että kyllä onnistun, vaikka jännittääkin paljon. Tuota alussa mainitsemaani kirjaa lukiessa ymmärsin, että voin ottaa tuon onnistumisen kokemuksen ankkuriksi, kun menen tilanteeseen, jossa minulla ei ole vahvaa uskomusta selviämisestäni. Voin ikäänkuin hidastaa onnistumisen kokemuksen prosessia ja ymmärtää, että siinä tapahtuvat asiat ovat tavallaan ihan vastaavia, kun ns.epäonnistumisen kokemuksessa. (Tosin epäonnistumisen kokemuksessa informaatio on ns.sumpussa ja jotenkin "sekaisin".) Siis?
Olen huomannut, että puheenvuoroa pitäessä minun oikealla puolella voin huomata tunteen nimeltä pelko. Voin joko tuntea sen pelottavana tai sellaisena "huvipuistomaisena" jännityksenä, joka antaa tavallaan tarvittavaa skarppiutta ja sykettä puheeseeni. Näin saman tunteen voi tuntea joko palautteena tai jo valmiiksi epäonnistumisena. Myöskin tuossa yhteydessä voin kuulla vasemmalta sisäistä puhetta, jonka vain vaimennan spontaanisti. Siirrän, tajuamatta edes tekemääni, sen äänen muistojen joukkoon, eli äänimuistoihin. Huomaan, että sekin ääni antaa minulle palautetta, että pysyn ns.ruodussa ja laittaa minut kuuntelemaan rohkaisevaa sisäistä ääntäni, joka sieltä vasemmasta alakulmasta löytyy. Tällainen prosessi siis tapahtuu, kun koen onnistuneeni.
Näen siis tällöin kaiken informaation positiivisessa valossa eli voimavaroina. Jihuu! Ja heureka! Ei tarvitsekaan ajatella, että minua viedään kuin pässiä narusta. Tai ymmärrän, että se vetäjä olenkin minä itse, jos niin käy.
On paljon asioita, joissa voisimme hyödyntää tuota edellistä mallia. Esimerkiksi moni yrittää laihduttaa ja siinä kriittisessä kohdassa, kun tuntuu, että kokemukset eivät kohtaa ollenkaan odotuksia ihminen kääntää tilanteen epäonnistumiseksi. Hän ei näe tällöin palautteita suunnannäyttäjinä tai viesteinä vaan menettää uskonsa. Entä jos hän ottaisi jatkoajan ja pohtisi, millaista informaatioita nuo tunteet, mielikuvat, äänet ja sisäinen puhe yrittävät antaa. Sitähän ne tekevät todellisuudessa. Reppanat yrittävät ihan tosissaan ilmoittaa meille tärkeää tietoa. Eikä me "pöljät" tajuta sitä! ;)
P.S. Tämä postaus oli tällaista referaattia itselle oppimastani ja miksei sinullekin. Huomaathan, että teksti sisältää paljon yleistämistä, niin kuin oppiminen aina. Kannattaa siis lukea kirja, jos haluaa ns.todellisempaa tietoa asiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti