Anna minun tehdä virheitä!

Tyttöni tiputti vehnäjauhot leipoessaan muovailuvahataikinaa. Hän tuhahti jotain itselleen, jolloin toinen tyttöni totesi, että virheistä oppii. Tilanteesta syntyi mukava keskustelu. Toinen tytöistä kysyi, miksi opettajat hermostuvat niin usein, jos epäonnistuu. Hyvä kysymys! Vastasin kysymykseen, että ehkeivät opetkaan ole saaneet epäonnistua lapsena, joten heidän on vaikea hyväksyä toisen epäonnistumista.

Pelkäänkö minä epäonnistumista? Pelkäätkö sinä? Onko mukavampaa liikkua tutuilla vesillä? Mitä tapahtuu, jos mokaan? Uskon, että pelkään vain ja ainoastaan omaa itseäni ja omia tunteita. Vaikka uskottelenkin ehkä itselleni, että muiden tunteet ja suhtautuminen pelottavat. Viime kädessä pelkään, että en kelpaa. Kenelle? No, itselleni. Eikös?

Sain tavata vasta ihmisen, joka ei tuntunut pelkäävän virheitä. Ihmettelin, ihailin ja innostuin. Sain valtavasti lisää uskoa itseeni. Ajauduin kai siksi tännekin. Miksi? Koska tämä on tällä hetkellä minun paikkani luoda uutta. Oppia. Epäonnistua. Jäsentää. Rohkaistua. Liikkua viluisillakin vesillä.

Tiedätkö mitä, Maikki? Kun kuljet silmät auki ja uskot itseesi, saat sen, mitä haluat. Elämä kuljettaa sinua vääjäämättä sitä kohti, minkä näet tärkeänä. (Oikeastaan elät sitä jo nyt.) Sinun ei tarvitse kulkea hampaat irvessä. Ei puskea. Sinä saat soljua. Saat luovia. Saat hengittää. Saat nauraa. Ja katsoa, kun elämä vie. Sinä, vain kyytipoikana. :)

-Luottamusta, sinulle ja minulle!