Jatkan vielä edellisen postauksen aiheen (joka jäikin vähän raapaisuksi) pohdintaa anonyymin toiveesta.
Olin eräänä päivänä yksin liikenteessä, ns.vapaalla. Kävin lähinnä kauppa-asioilla ja tuuletin pääkoppaani kirjaa lukemalla sekä kirjoittamalla. Liikennevaloissa odotellessa valojen vaihtumista oivalsin kyseisen asian. Tai ehkä paremminkin tiedostin kyseisen asian. Että "väräjän". Suojatietä ylitti ihminen, joka herätti minussa jänniä tunteita. Huomasin, että edes kuulematta kyseistä ihmistä hänen ulkoinen olemuksensa sai aikaan minussa tunteita, jotka olivat siis yksin minun, eivätkä siis liittyneet häneen.
Jos kävisi niin, että olisin jostain syystä tavannut tuon ihmisen. Mitä meidän välillämme olisi tapahtunut? Olisiko minun väräjämiseni vaikuttanut tuohon toiseen ihmiseen? Luultavasti. Olisin tietysti saattanut yrittää piilottaa nuo tunteeni, mutta olisiko tuo toinen ihminen aistinut ne kuitenkin? Ehkä. Eli väräjämme, halusimme tai emme. Vai, eikös?
Mitä tuo väräjäminen tässä yhteydessä siis voisi olla? Olisiko se tunteita ja ajatuksia, jotka toinen ihminen vastaanottaa omien tunteiden ja ajatuksiensa suodattamana?
Miksi koen, että lapset väräjävät kauniisti? Varmaan siksi, että heidän tunteensa ja ajatuksensa eivät ole niin kerrostuneita ja pinttyneitä. He ovat huomattavasti aidompia kuin aikuiset.
Mietin vielä, että ja jos olemme ihmisinä tietoisia tunteistamme ja ajatuksistamme, eikö meidän ole helpompi olla tietoisia myös toisen mahdollisista vastaavista? Se olikin ehkä tuo välähdyksenomainen hetki, kun ymmärsin, että "väräjän", mutta samalla näin myös itseni vähän kuin ulkopuolelta ja tuo "väräjäminen" näkyi minulle itselleni. Vähän kaukaa haettua, ehkä. Enkä taida olla itsekään ihan kartalla vielä asiasta kokonaisuudessaan. Mutta ajattelin aloittaa jostakin, sinähän voisit jatkaa?
Resonoi/väräjää/aiheuttaa tunteita? Niinkö? Tarkoittaa "samaa asiaa"? Mietin, että mitä tunteita kävelijä aiheutti? Millaisia? Miksi?
VastaaPoistaKatsoin varsin sanakirjasta, mitä resonoida merkitsee. Eli:värähdellä mukana, joutua värähdysliikkeeseen toisen, lähellä olevan esineen tai järjestelmän värähtelyn takia. Yritin kai jotenkin tuoda esiin just tuon vastavuoroisuuden ja sen, että kaikki pienetkin asiat vaikuttavat toisiinsa kanssakäymisessä. Onko se värähtely sitten tunteita, aistimuksia, muistoja, ajatuksia, sisäistä puhetta tai jotain muutakin vielä? En osaa sanoa. Mutta mielenkiintoinen prosessi kaikkinensa.
VastaaPoistaEn muista edes tarkkaan, mitä tuo kävelijä minussa herätti. Ehkä sääliä, pelkoa ja montaa muutakin tunnetta ja aistimusta vähän sekaisin.
VastaaPoistaNiin ja mulla vähän fiilis, että ihminen aika helposti luokittelee, arvioi, arvostelee ja jopa sulkee itseltään mahdollisen "avoimen väylän" toiseen ihmiseen juuri siksi, ettei pysty ymmärtämään/erittelemään omaakaan "värähtelyään".
VastaaPoistaJuuh...!
VastaaPoistaNiin, lapsen avoimus avaa meidänkin tunteemme, antaa signaalin toimia samalla tasolla, antaa rakkautta, iloa...kiukkuakin, kaikkea helpostitarttuvaa. Sitten kun puhutaan vaikka vieraiden ihmisten kohtaamisesta, toiset puhuu kemiasta, mutta tuo värähtely on henkilökohtaisempaa. :-) ehkä, mielestäni. Antaako vastapuoli singnaaleja sinulle millaista tunteista, inhoa, epävarmuutta, iloa, pelkoa, luottamusta.. Ne jää itsellä mieleen helposti tapaamisen jälkeen. Ensivaikutelma, vaikkakin joskus väärä.
VastaaPoistaJoo, näinpä.Lapset mahdollistavat sen, että isommankin ihmisen tunteet saa tulla esiin ja työstettäväksikin asti...ihmisen niin halutessaan. Mietin, että tuo kemia taitaa tosiaan olla hieman pinnallisempi ja tavallaan laajempikin asia. Siihen vaikuttavat varmasti hyvin monet asiat, kuten yhteiset mielenkiinnon kohteet ja samantapainen käsitys ehkä ihmisyydestä, samansuuntaiset arvot jne.Nuo asiathan periaatteessa vaikuttavat puolestaan myös "värähtelyyn". Tuo viimeksi mainitsemasi asia onkin aika mielenkiintoinen.Koemmehan saman ihmisen antaman vaikutelman kukin hyvin erilaisena johtuen siitä, että meillä kaikilla on herkät ja haastavat alueemme tunnepuolella.
VastaaPoista