Olen yllättänyt itseni nykyään yhä useammin tilanteesta, jossa ennen olisin tuntenut häpeää tai ainakin katumusta tai noloutta itseäni kohtaan. Niin. Uskon, että elämä ja ikäkin tuovat armollisuutta itseä kohtaan. Luulen, että myös jonkinlainen itsensä tsemppaus ja työstö antavat tähän lisää mahdollisuuksia.
On melko surullista, että me ihmiset niin usein vaaditaan itseltämme ja siinä samalla kanssaihmisiltä tietynlaista käytöstä. Lapsiakin helposti raamitamme samaan muottiin. Jos ujo lapsi kokee olevansa outo ja vasta reippaana hyvä, niin minusta lähipiiri ja kasvattajat saisivat katsoa peiliin.
Nii-in, etten painaisi niitä tuntevia lapsia ja itseäni lyttyyn. Siinä käy meinaan liikkumatila vähäiseksi siinä. Voi, kun niin mielelläni kehottaisin minua ja sinua nauramaan, itkemään, pelkäämään, vihaamaan ja inhoamaan. Kehottaisin jopa nolostumaan, tärisemään, vapisemaan, yökkimään ja vääntelehtimään.😉 Ja mitä vielä? Mitä nyt kukanenkin keksisi tehdä, joka olisi hyyyy-vin noloa tai jota emme itselle soisi.
Sallitaan itsellemme mahdollisuus elää ja vielä kerran elää. Ja eläähän ei voi, jos ei tee virheitä koskaan.
Eli. Anna palaa Maikki, anna palaa sinä! Ja hyvä me!:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti