Olen keskustellut viime päivinä läheisteni kanssa sanoista itsetunto ja itseluottamus. Netistä löytämäni artikkelin mukaan itseluottamus on karkeasti yhtä kuin tekeminen ja itsetunto taas yhtä kuin mitä ihminen on.
Jäin miettimään, kuinka itse kasvattajana toimin. Vahvistanko lasteni itseluottamusta liiaksikin itsetunnon kustannuksella? Nehän kuitenkin tukevat toisiaan. Eli luottamus itseen antaa myös mahdollisuuden arvostaa itseä. Mutta voiko käydä niin, että ruokin lapsen itseluottamusta ja kasvatan sitä liikaakin kehumalla hänen tekemisiään ja suorituksiaan? (Pahimmassa tapauksessa lapsi kokisi olevansa vain suoritustensa perusteella hyvä ja arvokas.) Ehkä en? Jos vain muistaisin antaa hyvää palautetta ihan muutenkin. Kun olet noin ihana tyttö tai poika, ihan vain siinä sohvalla istuessasi.:)
Kylläpä Maikki voisi pohtia sitäkin, että antaako hän ylipäätään palautetta lapsilleen? Edelleen Maikkia mietityttää, että millainen itsetunto ja itseluottamus sitä sitten itselläni on? Luin vasta netistä artikkelin, jossa kerrottiin, että hyvän itsetunnon omaava toimii ja elää omien arvojensa mukaisesti. Se sai minut tarttumaan kynään. Kun ja jos minä toimin arvojeni mukaisesti ja teen sitä, mitä arvoni ohjaavat tekemään uskon olevani oikealla tiellä. Näyttäisin näin samalla lapsilleni, että arvostan itseäni ja välitän itsestäni oikeasti. Ja sehän olisi hyvä malli!
Ei muuta kuin arvojen mukaista elämää ja päivää minulle ja sinullekin lukija! (Vielä Maikki miettii, että kunpa ne arvot olisivat kirkkaana mielessä, eikä ne ylimääräiset "bussimatkustajat" ajattaisi harhaan.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti