Maikki tuntee usein elämässään keskeneräisyyttä. Tiedäthän, mikään tavara ei pysy kauan paikallaan. Mistään ei tunnu tulevan valmista, hallittua kokonaisuutta. Lapsi kasvaa ja kehittyy, on muutoksessa. Lisäksi Maikki tuntee itsensäkin monesti kovin keskeneräiseksi.
Miksi Maikki rupesi tällaista miettimään? Tiedätkö, Maikki on alkanut näkemään hetkittäin siinä jotain hyvin kaunista. Kuin palapeli, jonka palat odottavat levollisina levällään vuoroaan. Voisiko sanoa, että keskeneräisyydessä mennyt ja tuleva kohtaavat hyvin kauniisti, armollisesti? Maikki jotenkin laidasta luulee tajuavansa, että keskeneräisyys ja sen hyväksyminen ovat suuri kiitoksen aihe ihmiselle. Se antaa luvan itselle, että minä saan olla välillä ihan pieni ja heikko, keskeneräinen.
Viime kädessä sitä ei taida kuitenkaan pystyä ihmisenä kuin ihan hetkittäin hyväksymään. Ja näinhän sen tulee ollakin. Ei keskeneräisyyttä voi tuntea, jos luulee olevansa täysi. Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti