Minä jännitän

Minä jännitän tiettyjä asioita. Arvelen, että minulla on kohtalotovereita tässäkin Suomen maassa. Toki kaikki eivät varmasti jännitä samoja asioita kuin minä. Eikä kaikkien tarvitse jännittää, koska he välttelevät asioita, jotka jännittävät. Eikä kaikkien tarvitse tai eivät saa ehkä mahdollisuutta kokea sellaisia tunteita. Pitävät ne ehkä mieluummin itseltäänkin piilossa. Ehkä meistä joku onnellinen on saanut myöskin tutustua jännityksen taakse kätkeytyviin tunteisiin niin hyvin, etteivät ne enää vaivaa.

Olen lukenut kirjaa nimeltä Jännittäjän kirja ja oppinut uusia asioita. Se, miksi rupesin jännitys -nimisestä tunteesta kirjoittamaan liittyy tuon kirjan antiin. Meinaan jännityksen salailu kuulema lisää vain jännitystä eikä ainakaan poista sitä. Kuulema itse jännittäviin paikkoihin tai pelottaviin asioihin tarttuminen ei sinällään helpota jännitystä vaan se, että pystyn kokemaan ne tunteet, jotka itse herätän esim. kanssakuulijassa tai kanssanäkijässä, kun kerron tai paljastan häpeällisen jännitykseni. Silloin joudun kohtaamaan mahdollisesti arvostelua, väheksyntää, mitätöintiä, ehkä myötätunnon lisäksi. Eli juurikin sellaisia tunteita, joita oikeastaan pelkään ja siksi jännitän.

Kirjasta jäi mieleeni myös se, että jännitys ja ahdistus juontaa kuulema juurensa keskeneräisistä asioista alitajunnassamme. Eli jotain on jäänyt ns.kesken. Tilanteita, joissa jokin tunne ei ole saanut lupaa tai tarve täyttymystä. (Useinmiten kuulema lapsuudessa tai nuoruudessa.) Aika loogista. Niitä itkuja ja vihoja täytyisi vain saada tuntea ja kokea sekä täyttymättömiä tarpeita kokea, ettei meiltä kuluisi energiaa niiden piilottamiseen.

Lukemani kirja antaa ymmärtää, että ihminen kestää yllättävänkin monenlaisia kokemuksia, jos hänen ei tarvitse koko ajan tehdä ns.töitä sen eteen, ettei alitajunnasta vain pääse läpi inhottavia tunteita tietoisuuteen.  Noita "tunteiden piilottamistöitä" voivat olla esimerkiksi jatkuva työnteko, harrastaminen, musiikin kuuntelu ja yleinen levottomuus. Ja kuulema ihmisellä on aikoja, jolloin nuo alitajunnasta nousevat asiat tykkäävät kurkotella tietoisuuteen. Esim. kriisitilanteissa, elämän muutostilanteissa ja ihan arkisissa PMS-oireissakin, kun kehon hormonit heittelevät. Etteikö muka enää niidenkään syyksi voi laittaa?;) Niinkö?


P.S. Ja herätti muuten tämän kirjoittaminen minussakin vähän ovelia tunteita, vaikka en edes kuule tänne asti arvostelua.