"Uneksijat ovat edelläkävijöitä,
tiennäyttäjiä,
keksijöitä.
Kaikki maailman historian suurtyöt
ovat saaneet alkunsa
haaveesta."
Kirjoitin erään ystäväni syntymäpäiväkorttiin edellisen lainaamani runon. Uneksitko sinä? Unelmoitko? Haaveiletko?
Minä unelmoin. Olen hyvin kiitollinen siitä, että saan haaveilla. Tiedän, että se ei ole itsestäänselvää. Että kykenen haaveilemaan.
Erään ystäväni kanssa ruukaamme haaveilla tai ehkä jopa uskallan sanoa, että suunnittelemme tai visioimme tulevaisuutta. On oikeastaan samantekevää, toteutuuko suunnitelmamme, sillä elämme jo niitä haaveillessamme. Mitä? Hullua?
Ei minusta. Uskon, että haaveileva ihminen voi paremmin. Hän ei ajattele, että vasta toteuttaessaan haaveensa hän on onnellinen. Ei. Hän nauttii matkasta. Maisemista. Hän ei ajattele olevansa jotenkin parempi ihminen, toteuttaessaan haaveensa. Hän kulkee haavettaan kohti tietämättä sitä oikeastaan edes itse. Hän oikeastaan elää jo sitä nyt.
Kehotan ehdottomasti aloittamaan haaveilemisen juuri nyt, jos et ole aiemmin antanut siihen itsellesi lupaa. (Kokeile kirjoittaa aluksi vaikkapa paperille; Minä haaveilen...) Uskon, että jokaisella ihmisellä on oma kutsumuksensa, paikkansa, haaveensa, unelmansa. Uskallanko päästää irti ja antaa sen viedä?
Haaveilemisiin!
(P.S. Minäkään en kirjoittaisi tätä, jos en olisi uskaltanut koskaan haaveilla.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti