Juuri näin Riitta ja Jenni! Jenni, onko helpompi ottaa vakavammin samas jamas olijan tunteet? Vai sellaisen, jolla näkyy päällepäin ongelmat? Tai, jotka puhuvat asioistaan? Mutta että jokainen yhtä täysi, yhtä oikeutettu tuntemaan, kuten tuntee..
Pärjäävä,vahva. Mitäs minä, kyllä minä pärjaan, miten hän muut? Harhaa.... Mahtavaa kertoa oma häpeällinen heikkoutensa toisen torjumatta. Opetella näkemään omat tarpeensa, olla välittämättä joskus kun juttu ei mennyt toisen kannalta hyvin....ensi sijalla oma elämäni ja läheiseni.
Ja vielä Päve jäin miettimään..ettei toinen torjuisi...ja etten itse torjuisi itseäni viime kädessä. Tekisin häpeäni ystäväksi.Kuuntelisin, mitä sillä on kerrottavaa.Toki toinen ihminen voi auttaa.Viime kädessä ei ole kuitenkaan ratkaisevaa, miten toinen ihminen suhtautuu häpeääni.Vain sillä on merkitystä, kuinka itse suhtaudun siihen,eikö?Karua.
Hmm... niin tosiaan, että häpeäänkin liittyy monta näkökulmaa. En ole koskaan oikeestaan aatellu nuin pitkälle. Että miten minä suhhtaudun omaan häpeääni tai joku toinen suhtautuu minun häpeääni. Mutta sitä tässä mietin, että miksi joku ihminen herättää minussa valtavia ärsytyksen tunteita ja jopa huomaan, ettei käytökseni tai ajatukseni häntä kohtaan ole kunnioittavaa. Kyseessä ei superläheinen ihminen, mutta ystävä. Mietin, että mistä se johtuu? Tosi erilainen ihminen myös kyseessä, eri luontoinen kun itse.
Jenni, luin häpeästä joskus ja jos oikein muistan, niin se on juuri kätketyimpiä tunteita.Tunnistamme sen heikosti. Vältämme sen näkymistä monella tapaa.
Minä en ole pätevä vastaamaan, mutta olen minäkin miettinyt tuota tokaa asiaa, Jenni.Onko se niin, että se, mitä emme voisi ymmärtää itse tekevämme ottaa ns.päästä?Että emme osaa mennä toisen pöksyihin ja kuvitella, että minäkin tekisin noin, jos minulla olisi tuollaiset ominaisuudet, kasvualusta, koettelemukset jne.Itse olen huomannut, että se armollisuus, joka ulottuu itseeni, ulottuu myös toiseen.
Kehityskohteita löytyy täältäkin. Ajattele, jos aina välillä osaisi huokaista ja tyytyä. Niin kuin vain soljua virran mukana...ei niinkään olla itse harottelemassa ja kurottelemassa, omaa elämäänsä itse laskelmoimassa.
Ja olenko valikoiva "todeksiottaja"? Onko ystävän tunteet tärkeämpiä kuin lasten? Minun tärkeämpiä kuin miehen ?:)
VastaaPoistaErittäin tärkeää... ytimessä ollaan. Onko helpompi ottaa todesta toisen, kuin jonkun muun tunne? Miksi?
VastaaPoistaJuuri näin Riitta ja Jenni! Jenni, onko helpompi ottaa vakavammin samas jamas olijan tunteet? Vai sellaisen, jolla näkyy päällepäin ongelmat? Tai, jotka puhuvat asioistaan? Mutta että jokainen yhtä täysi, yhtä oikeutettu tuntemaan, kuten tuntee..
VastaaPoistaPärjäävä,vahva. Mitäs minä, kyllä minä pärjaan, miten hän muut? Harhaa.... Mahtavaa kertoa oma häpeällinen heikkoutensa toisen torjumatta. Opetella näkemään omat tarpeensa, olla välittämättä joskus kun juttu ei mennyt toisen kannalta hyvin....ensi sijalla oma elämäni ja läheiseni.
VastaaPoistaMahtavaa kertoa oma häpeällinen heikkoutensa toisen torjumatta.Nii-in!Kylläpä oli hyvin ilmaistu.
VastaaPoistaJa vielä Päve jäin miettimään..ettei toinen torjuisi...ja etten itse torjuisi itseäni viime kädessä. Tekisin häpeäni ystäväksi.Kuuntelisin, mitä sillä on kerrottavaa.Toki toinen ihminen voi auttaa.Viime kädessä ei ole kuitenkaan ratkaisevaa, miten toinen ihminen suhtautuu häpeääni.Vain sillä on merkitystä, kuinka itse suhtaudun siihen,eikö?Karua.
VastaaPoistaMutta ihmisiähän me vain olemme. Suokaamme armollisuutta itsellemme!Mutta tuo edellinen noin niin kuin teoriassa.
VastaaPoistaHmm... niin tosiaan, että häpeäänkin liittyy monta näkökulmaa. En ole koskaan oikeestaan aatellu nuin pitkälle. Että miten minä suhhtaudun omaan häpeääni tai joku toinen suhtautuu minun häpeääni.
VastaaPoistaMutta sitä tässä mietin, että miksi joku ihminen herättää minussa valtavia ärsytyksen tunteita ja jopa huomaan, ettei käytökseni tai ajatukseni häntä kohtaan ole kunnioittavaa. Kyseessä ei superläheinen ihminen, mutta ystävä. Mietin, että mistä se johtuu? Tosi erilainen ihminen myös kyseessä, eri luontoinen kun itse.
Jenni, luin häpeästä joskus ja jos oikein muistan, niin se on juuri kätketyimpiä tunteita.Tunnistamme sen heikosti. Vältämme sen näkymistä monella tapaa.
VastaaPoistaMinä en ole pätevä vastaamaan, mutta olen minäkin miettinyt tuota tokaa asiaa, Jenni.Onko se niin, että se, mitä emme voisi ymmärtää itse tekevämme ottaa ns.päästä?Että emme osaa mennä toisen pöksyihin ja kuvitella, että minäkin tekisin noin, jos minulla olisi tuollaiset ominaisuudet, kasvualusta, koettelemukset jne.Itse olen huomannut, että se armollisuus, joka ulottuu itseeni, ulottuu myös toiseen.
VastaaPoistaÄäh, en varmaan ikinään opi elämään. Kehityskohteita näyttäs olevan lista pullollaan :D
VastaaPoistaMutta toi toisen asemaan asettuminen on ERITTÄIN tärekää. Joka lauseessa tulee täällä koulussakin se esiin, hoitoalalla tärkeä asia.
VastaaPoistaKehityskohteita löytyy täältäkin. Ajattele, jos aina välillä osaisi huokaista ja tyytyä. Niin kuin vain soljua virran mukana...ei niinkään olla itse harottelemassa ja kurottelemassa, omaa elämäänsä itse laskelmoimassa.
VastaaPoistaTuo on varmasti hoitoalalla ihan mielettömän tärkeä asia asettua toisen asemaan. Vaikuttaa ratkaisevasti hoitokokemukseen.
VastaaPoistaNiimpä... totta turiset!
VastaaPoista