Jos minä olisin lapsi. Jos minulla olisi monta nallea. Jos minulla olisi äiti, joka keksisi nalleille kanssani nimet. Nimet voisivat olla jotain sen tapaista kuin Pete-pettymys, Olli-Onni, Kalle-kateus, Ilona-ilo, Paavo-pelko jne. Jos ne roikkuisivat minun paidassani, vaikkapa hakaneuloilla. Jos ne olisivat ihan tuttuja minulle. Jos me juteltaisiin äidin kanssa niille aina välillä. Kysyttäisiin, mitä niille kuuluu ja onko niillä asiaa. Jos minä oppisin luottamaan niihin. Jos minä kunnioittaisin niitä ja ne minua. Jos ne pitäisi minun puolta ja minä niiden. Jos.
Niin. Voisinko minä vielä oppia noiden nallejen nimiä? Voisinko minä oppia luottamaan vielä noihin nalleihin? Voisinko minä oppia tuntemaan noita nalleja niin, että ne tuntuvat turvallisilta? Ehkä se ei ole helppoa. Ehkä tarvitsen jonkun apua. Ehkä tarvitsen aikaa.
Joku nallereppana saattaa olla aivan liiskassa. Joku saattaa tuntea itsensä niin vihatuksi, ettei suostu tulemaan esiin. Eihän sitä vihamiehellekään pysty heti antamaan anteeksi. Joskus saattaa tuntua siltä, että on vain parempi lääkitä tuota nallea. Sekin voi olla hyvä ja oikea vaihtoehto, jossakin tilanteessa. Jospa silti muistaisin, että tunteet ja ajatukset ovat kuin pilviä, jotka leijailee taivaalla. Jos ne saavat vapauden tehdä niin. Jos.
Pari päivää sitten pitkän linjan psykiatrian alan hoitaja piti koulussa luentoa meille. Hän jossain vaiheessa kertoi, että pitää muistaa, että tunteita tulee ja niitä menee. Ajattelisin, että ehkä pidemmän päälle tavallaan ei pidä antaa niiden tehdä pesää pään päälle. Aikuisen tehtävä olis myös lapselle valottaa, että nää nallet, niihin liittyvät tunteet, että ne tulee ja ne menee. Ja ettei se haittaa vaikka Pelko-Pete tulikin nytten kylään. Petelle pitäisi sanoa, "tervetuloa, mitä sulla on kerrottavanasi?" Kun Pete on aikansa vieraillut, voit hänelle sanoa, että heipparallaa, "nyt voit mennä" ja avata Petelle ovi poispäin...
VastaaPoistaTarkoitatkohan pesän rakennuksella sitä kehää, jota ajatukset,tunteet ja jopa kehon reaktiot alkavat helposti kiertää stressitilanteessa? Jos nuo asiat osaisi eritellä ja tunnistaa, niin olisi suurempi mahdollisuus katkaista tuo kehä. Ihminen on oppivainen. Aina on toivoa!
VastaaPoistaTuota Peteä jäin miettimään vielä. Lähteekö hän, jos pyytää häntä poistumaan? En siis tiedä. Minä olen kiukkupusseja nakannut välillä pihalle.;) Mutta olen miettinyt välillä, että taitaa se asua meissä...mitä sitä nakkaamaan. Entä jos välillä silittelisin sitä?
VastaaPoistaToki ymmärrän ajatuksen, ettei ns.märehtiminenkään auta. Mut noin niinku teorias, jos hyväksyisin Petenkin vakiokalustukseen, niin oisko sen kans helpompi tehä yhteistyötä?:)
VastaaPoistaNiin, tavallaan perän keräytymisellä ehkä ajattelen, ettei jäis pidemmän päälle jumiin jonkin tunteen kanssa. Itse koen helpottavana tietona sen, että tunteet tulee ja ne menee. Eli vaikka minusta tuntuisi epämiellyttävältä, niin tiedän, että se menee ohi. Että voin "avomielin" ottaa epämiellyttävät tunteetkin vastaan, tajuta, että niitä ei tarvi kieltää. Toki oppimista on... ei aina mee ihan kirjaviistaasti arjen tilanteet :P
VastaaPoistaAivan. Ei mene joo täälläkään. Mutta eihän siitä haittaakaan ole,jos on vähän viitekehystä olemassa. Eikä se, että usein käytäntö ja teoria ei kohtaa, estä näitä miettimästä. Eikö tässä loppujen lopuksikin ole takana ajatus siitä, että me ihmiset olemme hyvin samanlaisia? Meille kenelle vain voi tulla vastaan tilanteita, jotka herättävät hämmennystä, epäluuloa, syyllisyyttä, pelkoa jne. Juttelemalla näitä asioita emme korota itseämme noiden tunteiden yläpuolelle vaan pyrimme juurikin näkemään ihmisen samanlaisena. Kun on saanut itse kokea sitä ilon ja vapauden tunnetta ihmisen samanlaisuudesta, niin sitä myös haluaa jakaa. Eikös? Ja jokainen kuitenkin ottaa sen sillä tavalla, kun hänen sabluunansa antaa ottaa. Emme voi eikä meidän pitäisikään miellyttää vain toisia ihmisiä.
VastaaPoistaTotta, totta!
VastaaPoista